| MAISTELUILTOJEN KOMMENTIT Viskinmaistelu Huomautettakoon aluksi, että maisteluissa on täytelty hyvin monenlaisia lomakkeita, joista osassa on ollut paljon kaikenlaisia vinkkejä, osassa vähän, osassa ei ollenkaan. Lomakkeissa on vaihtelevasti kysytty tai pyydetty määrittelemään sitä sun tätä. Joskus on pitänyt panna ajatukset puhtaalle paperille. Jim Beam oli koko ensimmäisen toimintavuoden ns. verrokkiviski. Tähän siis verrattiin kaikkia alla olevia vuonna 2007 maisteltuja viskejä. Jim Beam-lasin vieressä oli siis lasi jotain toista viskiä. Jim Beam otettiin verrokkiviskiksi kai siksi, että se on maailman myydyin amerikkalainen boubon eli maissiviski. Jim alkoi tehdä sitä veljensä kanssa jo vuonna 1796, vaikka nykyinen nimi tulee 1800-luvun puolivälistä. Alla joitakin poimintoja Jim Beamista vuoden verrokkina olon varrelta: Ulkonäkö ja aromi: Väri miellyttävän ruskea Tyylikkään kullankeltainen Vaaleahko ”Tiukan” punertava Keskiruskea Tumma ja ohrainen ulkonäkö Lapsen paskan ruskea Mieto, pehmeä ja notkea, hieman hapan Haju mieto, ei mitään erikoista Ei voi oikein ottaa samalle viivalle vertailtavan kanssa (Chivas Regal) Tuoksu voimakas ja hiukan luotaantyöntävä Paha haju Tuoksu pistävä Pistävä, imelä ja karvas Toffeemainen, taustalla pistävä etyyli Maku ja suutuntuma: Varsin pistävä maku Tyypillinen bourbon Pistävä ja outo Selvästi bourbon, palanut maku Maku ja jälkimaku lähinnä vain pistävä Vastenmielinen viski Jim Beamin makuista Hyökkää alussa terävästi, laimennettuna terä katoaa Aika karvas, kouluarvosanalla 4-. Alkumaku on hyökkäävä ja polttava Hieman pistävä, epämiellyttävä jälkimaku Pistävä ja tunkkainen maku Karvas jälkimaku. Luojan kiitos se ei kestä kauan! Tulee mieleen kerran käytetty toimistopaperi, jota on pitkään pureskeltu. Karvas, onneksi maku häipyy pian Maku häipyy heti, karvas jälkimaku Ei kaksinen Terävä, päällekäyvä, parfyyminomainen, jälkimaku paloöljyä. Kirpeä, vaatii sekaan vettä Kitkerän karvas ja lyhyt jälkimaku Ei ole minun viski Ei ole minun juttu, koska on paljon parempiakin viskejä Muuttuu useamman suullisen jälkeen epämääräiseksi Siinä ja siinä meneekö…. Lyhyt ja imelä jälkimaku Menettelee paremman puutteessa Hyvässä seurassa (jos siis seurassa ihmisiä, jotka eivät ole tottuneita viskiin) pienellä vesitilkalla loistava valinta. Ei hyvä, pistävä, pois huuhdeltava Petrolin maku Aika jäykkää, en suosittele Mitäänsanomaton viski Onhan se viski mutta kun vieressä on Dimpleä… Kuin kusta jois, kouluarvosanalla 2- Formulabensiinin maku (vieressä Glenlivet) Pahvin maku En osaa nyt sanoa, vähän röyhtäilyttää Juomasekoituksiin sopiva, sellaisenaan… en ostaisi! Laphroaig 10v. (15.1.2007). Skottilainen Islay-saaren single malt-viski, maailmalla saaren myydyin viski. Sitä on tehty ainakin vuodesta 1815 lähtien. Väri: Viskimäinen, vaaleahko Vaalea, jopa vihertävä Vaaleahko Syvän keltainen, hieman ruskeaan päin Tavallista hieman vaaleampi Hyvä, tyypillinen viskin väri Maku: Miellyttävä savun tuoksu, turpeinen, pehmeä, tervainen Erittäin miellyttävä, jälkimaku maistuu pitkään, turpeinen ja savuinen; Tervaleijona Tervainen, savuinen, pitkä jälkimaku Voimakas turve/savu On savuinen ja turpeinen Terva + turve; suht. koht. kiva jälkimaku Tuoksu voimakkaan turpeinen. Kutkuttaa sekä haju- että makuhermoja. Lämmittää pitkään sydänalassa. Oma arvio: Erinomainen viski; muikea, kestävä jälkimaku On oma mielitietty Itse pidän henk. koht. irlantilaisista, ei ole suosikkini Turve selvästi esillä, on omaan makuun Minun suussani viskien aatelia Maistuva, pehmeä, kyllä käy minulle Erinomainen saariviski (en tarkoita saariretkiä Kemissä!). Paljon on juotu ja juodaan vastakin. Kolme leijonaa 7v. Suomen markkinoilla vuodesta 1933 lähtien ollut skotlantilainen mallasviski (pure malt). Ulkonäkö ja tuoksu: Mieto, melkein olematon Vaalea Vaalean ruskea ja pistävä Kevyt ja mieto aromi Laimea ja pehmeä nenätuntuma Kevyt alkoholimainen (ilmeisesti puhtaat tynnyrit) Mieto, jopa hieman savuinen Terävä, lievästi maltainen Laimennettuna tuoksu paranee Ei herätä huomiota Maku: Kirpeä, äkäinen, pistävä Jälkimaku olematon ja nopeasti haihtuva Aika laiha ensikosketus, leviää kyllä sitten suuhun Hieman karvas ja pistävä Yllättävän hyvä, löytyy hiukan savuisuutta Puuttuu tyypillinen mallasviskin maku, muistuttaa blended-viskejä Laimennettuna paranee Spriimäinen, luonne puuttuu Mauton Karvas lyhyt jälkimaku Lämmittää Perusviskin maku ei yllättänyt Tuntuu jostain syystä suolaiselta Huomioita: Kyllähän tätä kännissä lipittää, ei ehkä muuten Kyllä tällä saattaa jopa itseään hämätä aamuyön tunteina. Mielestäni hinta-laatusuhde kohdallaan. Ei mikään miellyttävä kokemus, mutta hyvä hintalaatusuhde. 19 euroa = voi juottaa kavereille! Vähän latisko, hyvä hinta-laatusuhde Hyvä ”arkiviski” vaikka käyttöön kotona Nauttiessa maistuu kyllä viskiltä, mutta maku häviää huomaamattomasti The Glenlivet 12v. (16.4.2007). Sinle malt-viski. Yksi vanhimmista skotlantilaisista viskeistä (teko aloitettu toisella nimellä vuonna 1723) ja Skotlannin ensimmäinen ”laillinen” viski (tämä vuodesta 1824 lähtien). Speyside. Väri: Yllättävän vaalea Erittäin kirkas ja houkutteleva Lähellä lagerin väriä Lievästi vaalea Hiukan miedon ja haalean värinen Kellertävä, melko vaalea; silti väriä on Maku: Kovasti ”tulinen” Karvastelee kieltä. Lakritsia? Ei minun makuuni, puuttuu se turpeisuus/savuisuus Mieluummin kunnon blended-viskiä kuin tätä! Pehmeä maku ja lyhyt jälkimaku Mukava tuoksu, en tiijä mitä hajua. Suht. miellyttävä, pehmeähkö, makeahko Lievä savuisuus ja kukkaisuutta, jälkimaku pitempi ja intensiivinen Voimakas, makea, jälkikäteen siirappi (ei liian imelä kuitenkaan) Kovin voimakas mutta hyvä jälkimak Liian vähän makua Melko pitkäkestoinen, aromikas, miellyttävä. Lähtö kohtuullisen hyvä, kesto hyvä, jälkimakukin hyvä. Kokonaisuutena miellyttävä Oma arvio: Voisi maistella toistekin Tuoksu on ihan mielettömän hyvä, pistää veden kielelle. Ja maistaessa tuoksun lupaama nautinto täyttyy! Sopii herkuttelumaisteluun, käy raakana tai vedellä Voisin juoda, mutta ei kuulu suosikkeihin Dimple 15v. (28.5.2007). Tämä (hymy)kuoppa, jota dimple suomeksi merkitsee, on skottilainen sekoiteviski, jota on tehty vuodesta 1888 lähtien. Väri: Tummahko Kullankeltainen Vaalean kullankeltainen Tavallinen Täällä on huono valaistus arviointiin Maku: Makea, pehmeä, nurmenmakua ja hiukan savua Jälkimaku ei ole pitkä Hento savuisuus, miellyttävä Pippuria? Voimakkaan oloinen, mukavasti savua, tasapainoinen herkutteluviski, hyvä makusteltava jälkimaku Alkuun pehmeä ja kevyt, muuttuu hetkessä ja savunkin maku alkaa tulla läpi Mukavan tulinen kielen takaosassa Kevyt ja makeahko Maku alkuunsa mieto, hyökkää jälkikäteen pistävänä Kuin laittaisi pehmeää kermaisen koostumuksen omaavaa nestettä suuhunsa. Lievä savun maku, sopivan pehmeä, hyvä jälkimaku Erittäin pehmeä, kestoa on, makua riittää pitemmäksi aikaa. Hieman hedelmäinen Yllättävän hedelmäinen ja raikkaan makuinen Oma arvio: Yllättävän hyvä, voisin hakea itselle Kouluarvosanalla 8, blendedviskiksi hyvä Kouluarvosanalla 7+ Miellyttävä tuttavuus Ehkä liian kallis joka päivän viski Tuoksu pehmeä, kerma tuntuu, ja karamelli? Jälkipistely puistattaa, muuten vallan muikea juoma. Pirteän pistävä tuoksu, ei lemahda! Ihan miellyttävä uusi tuttavuus, ehdottomasti muistiin pantava. Voi rauhassa tarjota kavereillekin. Ihan mukava, voisi maistella enemmänkin. Jameson 7v. (maistelu tehty syksyn 2007 viskiristeilyllä Katariinalla). Irlantilainen blended-viski, jota käyty sekoittelemaan jo vuonna 1780. Ulkonäkö ja aromi: Kullankeltainen Upean vaaleankeltainen Vaaleahko, hieman kellertävä Kirkas Vaalea, houkutteleva Katariinan ruumassa väri arvauksen varassa, Whiskyyn viittaava kuitenkin Todella vaalea Alaikäinen kellanruskea viski Lämmin tuoksu Tuoksu pehmenee veden kera Mieto tuoksu Kaunis, pehmeä aromi Pehmeähkö, aika väritön tuoksu Tuoksu mieto ja miellyttävä, ei mitään erikoista tai häiritsevää Laimennettuna laimea Laimennettuna tuoksu katoaa melkein kokonaan Neutraali Viskiä ei laimenneta!!! Tuoksu ei lämmitä, en saa oikein irti mitään erityistä Jotakin hunajaa? Hajuaisti ei tunnu toimivan näin laimeassa viskissä Sopivan miellyttävä, pehmeä ja pitkä tuoksu Tuoksu mieto, miellyttävä, kutsuva Maku ja suutuntuma: Pehmeä Mausteinen Suolainen Miellyttävä pippuri, veden kanssa pehmeä Miellyttävä, kevyesti viipyvä Miellyttävä varsinkin lievällä vedellä Varma, ei heittele ehkä liiankin tasainen Jälkimaku ei yllätä, jää vain hetkeksi Jälkimaku aika lievä, tuskin huomattava Melko neutraali ja tavanomainen irkkuviski Mieto, ei tule irvistystä, juhlava Kun nappailee useampaan kertaan, niin maku muuttuu enemmän kokonaisvaltaisemmaksi Jälkimaku aivan kuin kuivattaisi karkeaksi kitalaen. Ei kovin houkutteleva Aika tiukka. Tänään karvas. Johtuneeko eilisistä mallasviskeistä, mutta nyt ei saa otetta ”Vanhaan kunnon Jamesoniin” Kyllä tuttu makeahko jälkimakukin löytyy Hyvää se, ettei mitään esiin työntyvää makua Jälkimaku alun mietoutta ärhäkkäämpi, melko pitkäkestoinen. Ei kannata laimentaa Erittäin miellyttävä ja helppo ”irkku” Yleisiä huomioita: Hyvää seuraa Edullinen perusviski Hyvä perusviski niin kuivana kuin myös Iris Coffeessa ja sekoituksissa. Sekoiteviskien parhaimmistoa. Erittäin hyvä hinta-laatu suhde. Henkilökohtainen suosikki ”jokailtaiseen” yömyssyyn Hyvä perusviski, irlantilaista laatua, helposti juotava Chivas Regal 12v. Skottilainen Aberdeenissa tehty sekoiteviski. Yksi maailman myydyimmistä eli tunnetuimmista viskeistä, myydään yli 200 maassa. Sekoiteltu vuodesta 1801 lähtien (aluksi eri nimellä). Ulkonäkö ja aromi: Vaalean ruskea Keskiruskea Vaaleahko Hieman kellertävä, suhteellisen vaalea Kuulas, vaalea Miellyttävän vaalea Vaalea ja mieto, varsin miellyttävä Nenätuntuma melko ärhäkäs Tuoksu melko aromiton, ei erikoinen Pehmeä, leviää aisteihin tasaisesti Pehmeän tasainen, puhdas Miellyttävä, pehmeä, tasainen Pehmeä, mutta kuitenkin terävä Miellyttävä nuuskittava Hyvin mieto tuoksu Hiukan hedelmäinen mutta liian lyhyt Tuoksu laimean miellyttävä, tekee uteliaaksi; laimennettuna ei paljon muutu Maku ja suutuntuma: Viskimäinen ja voimakas Laimennettuna säilyttää tuoksunsa Kuivattava Tiukka, ei maltainen; vaatii veden tai jään laimennuksena Vaikea kuvailla mutta miellyttävä Hieman kirvelevä jälkimaku, ei silti epämiellyttävä Alussa pehmeän makea, kitkeröityy hiukan mutta positiivisesti Mukava maustettu maku, ei pelkkä alkoholi. Pehmeä ja miellyttävä Hyvänmakuinen sekoite, ehkä hieman hento Ristiriitainen maku: löytyy monia sävyjä, mm. Riesling-viinin jälkimaku kielellä Laimennettuna parhaat piirteet haihtuvat Laimentamisen kanssa täytyy olla tarkka: liika vesi vie kalliisti maksetut aromit. Pehmeän ja laimean makuinen Lyhyt jälkimaku Jälkimaku laimenee nopeasti, on muutenkin vähäinen Makua on ja se tulee viiveellä Hieman ohut, hienovarainen, viipyy suhteellisen pitkään Edelleen sekoiteviskien aatelia Kuivattava ja puhdas Ennen nuorena joskus maisteltiin, oli mielikuva hyvästä viskistä; vanha tunne ja mielikuva palasi Erittäin miellyttävä, poikkeuksellisen positiivinen Red Label 7v. Johnnie Walkerin skottiblended, jota myydään mielettömiä määriä kaikkialla maailmassa. Sekoiteltu ainakin vuodesta 1820 lähtien. Otettiin Kemin seudun Viskin ystävien toisen toimintavuoden verrokkiviskiksi. Parin maistelukerran jälkeen verrokkiviskistä luovuttiin (ajateltiin, että nyt jo kyetään määrittelemään viski ilman verrokkia). Seuraavassa parin vertailukerran arvioita: Väri: Kullankeltainen Puolikirkas Vaalea ja lempeä väri Vähän kälpäkkä Kullinkeltainen (kullan…) Vaaleahko valkoviinimäinen, tuoksu hailakka Maku: Väkevän karvas, savua Tuntuu terävältä kitalaessa ja kielen sivuilla Aika mieto Maistuu pontikkaiselta Tätä juotiin jo 1968 kun päästiin viinakauppaan. Silloin hyvä, nyt vähän neutraali. Lievä, kevyehkö, ei jälkimakua Hyvä standardiviski Arvio: Jää ehdottomasti jälkeen (vertailussa Wild Turkey) Normaali sekoiteviski Ei läheskään niin omaperäinen kuin Wild Turkey, perusviski En oikein välitä. En osta edes pahimmalle tyttöystävälle. P.S. Pikku päissään tietenki jos vaikka… Viimeisen päälle perusviski jota voi juoda melkein kuin kraanavettä… Hyvä perusviski johon voi verrata muita. Vat 69 7v. (8.2.2008). Skotlantilainen blended. Sekoiteltu vuodesta 1882 lähtien. Otettiin osin siksi, että haluttiin tietää, minkälaista viskiä marsalkka Mannerheim joi. Väri (ulkonäkö ja aromi lomake, johon saattoi myös ruksata): Vaalea Kirkas Punertavan ruskea Kuulaan kirkas Upean vaalea, hieno väri Maku ja tuoksu: Hento ja laimea Ohut ja suussa häviävä Mitään sanomaton Pippurinen ja terävä haju Pehmeä, aika lyhyt maku Pehmeä, vähän väljähtynyt Aika mauton, jälkimaku makeahko Hieman turpeinen ja hennon savuinen Jälkimaku kevyen savuinen, suolaa ja hedelmää Tuoksu hillitty Puhdas, lämmittävä, viipyvä Jälkimaku miellyttävä, ei liian voimakas. Saattaa olla, että vuoden 2008 ensimmäinen Whisky maistuu suorastaan hyvältä. Tuoksu arvoituksellinen, tekee uteliaaksi. Laimennettuna tuoksu irtoaa helpommin Puhdas ja supistava Alussa voimakas hyvä maku Jälkimaussa terävyys häipyy Enemmän juotava, ei nautittava Tuoksussa mietoa pippuria, hento, helppo Jälkimaku lievästi supistava, miellyttävä Ei kannata laimentaa Erittäin hyvä tuoksu, yksi parhaista tähän asti Erittäin tasapainoinen, rauhallinen, jopa hienostunut Hieno juoma, sekoiteviskien aatelia Wild Turkey 10v (18.4.2008). Bourbon, loppu jyväviskiä. Tehty Amerikoissa vuodesta 1905, tällä nimellä vuodesta 1940 lähtien. (tässä tilaisuudessa viimeistä kertaa käytettiin verrokkiviskiä, joka siis oli JW:n Red Label) Väri: Voimakkaan kellan ruskea Tummahko. Missä kypsynyt? Tynnyri? Tummahko, hieno Miellyttävän tumma Keskiruskea Tummahko, ruskea Väri eroottisen ruskea, lähinnä bahamalainen naarasyksilö Tumman kiehtova muttei synkkä Kirkas, ponteva, hyvä Maku: Tuoksu jossain jenkkibourbonin ja skottiviskin välillä. Hieno! Terävä, aika voimakas Terävä, pistävä Erittäin voimakas, hiukan pistävä maku Miellyttävän vahva Pippurinen Voimakas, jäykkä, pistävä, tuoksu makua miellyttävämpi Jälkimaku uupuu Pakko laimentaa tilkalla vettä Voimakas mutta muuttuu nopeasti lempeän miellyttäväksi Kermainen Ärhäkkä lähtö, prosentit tuntuvat Kestää pitkään, ei kuitenkaan runsaasti makuja. Vaniljaa muka löytyi Mieto karvaus, hieman pippuria Voimakas, vahva, silti makeahko Voimakas, ei jälkimakua, vaniljainen Pehmeä pitkä jälkimaku Terävä, ei kestä kuitenkaan kauan, laimenee sopivasti Oma arvio: Vähän kitkerän tuntuinen, mutta pari lusikallista vettä muuttaa asian parempaan suuntaan Ei ole minun makuun Pohjois-Amerikkalaiset viskit ei oikein… Menettelee, mutta ei suosikiksi Kaikkea pitää maistaa, myös ruisviskiä Perusviskiä, ei mitään erikoista, ei hyvässä eikä pahassa Pettymys. Jenkit ei osa tehä muuta kun saapasnahan makuisia tuotteita Hintaan verrattuna ostamisen arvoista. Yllätti positiivisesti: pitää mennä kauppaan Positiivinen kokemus hankittava kokoelmiin ja tarjottava kavereille Pitkästä aikaa hieman erikoisempi viski ei paha! Erittäin miellyttävä kokemus! Voisin ostaa itselle, mutta ei silloin kun haluaa maistella! Mukava väkevä maku Mukava kokonaisuus Aika hyvä. Positiivinen yllätys Lämmittää Turhan voimakas meikäläiselle. Upper Ten (16.5.2008). Upper Ten - termi tarkoitti 1800-luvulla Englannin ”kermaa”, yläluokkaa. Nykyisin on skottilainen blended-viski, jota norjalaiset ovat Skotlannissa tuottaneet vuodesta 1827 lähtien. Viski on siis tullut Norjan kautta Suomeen. Väri: Melko vaalea, silti hieno Vähän keltainen, kypsymättömän kirkas Hailakka, kirkas Aika hailakka Varsin vaalea Vaalea Hailakka, siiderinvärinen Aika vaalea Ihan mukava blondi, houkuttelevampaa on kuitenkin tummempi Semmoinen eebenpuun ja romanian… (rasismisyytteiden vuoksi en käytä nimeä) väliltä Maku: Hyvää terävyyttä Aromikas (yllättävää sekoiteviskeille) Kestoakin on Hedelmäisen maun rikastuttama Jälkimaku lievästi savuinen Ehkä makea jälkimaku, mieto ja hentoinen Varsin mieto ja pehmeä jälkimaku tuntuu vähän aikaa suussa Ei kovin voimakas tuoksu tai sitten nokka on tukossa Hieman kitkerä, voimakas Alkuun hiukan pistävä, tasoittuu nopeasti Aluksi kirpeä mutta pehmenee äkkiä Lievä savunmaku Mukavan pehmeä, kiva jälkimaku Tosi lievä savunmaku hiukan palaneen haju ja savun maku Juotava, pehmeä Tuoksu mukavan hedelmäinen, poikkeaa ”normaalista” blended-viskistä Oma arvio: Yksi parhaista halvoista sekoiteviskeistä Miellyttävä aromi leviää nopeasti makuhermostoon. Arvokkaan tasokas, miellyttävyys säilyy muuttumattomana Tätä voisi juoda vaikkapa pullollisen, on niin hämäävän miedon oloista Ei hassumpi, kävisi ”arkiviskinä” Kelvollinen, ei paha, voisi juoda toistekin Voisi napostella Ei paha Voi juoda ilman vettä, voisin ostaa arkiviskiksi Miellyttävä maku, hyvä viski Hyvä ensituntuma Rinnalla voisi olla sikari, sopii tilaisuuksiin joissa viski on ”herraa” Ihan hyvä tarjoiluviski niille, jotka eivät viskeistä mitään ymmärrä, mutta joilla on vähänkin toivoa ”valaistua”. Wild Turkey 12v. (13.6.2008): Amerikkalainen erittäin voimakas jyväviski. Väri: Tumma kirkas Tummahko Tummaa kultaa, kuultavan ruskea Miellyttävän tumma Sherrymainen Kupari/kulta Karamellinen, paahteisen ruskea Täyteläisen kullan ruskea, hieman punertava Hieman samea Varsin tumma ja hyvä väri Runsas vahva tuoksu, miellyttävä ja vähän makea Maku: Varsin voimakas, vahva kuin… Tuo mieleen Kippari Kallen Hyökkäävä Makeahko, voimakas Vahva (%) Aika voimakas Makeutta, toffeeta Makeahko mutta voimakkaan makuinen Makean karamellimainen ”Lyhyt” jälkimaku Maku katoaa nopeasti Vaniljaa Makea tuoksu, aavistus toffeeta Voimakas, jälkimaku katoaa suhteellisen hitaasti Tosi alkoholinen, saatu jotenkin savun makua mukaan Vahva, terävä, ”hyvähkö” vesitilkan jälkeen Pehmeähkö, toisaalta väkevähkö Miellyttävä Kuivaa suussa aika nopeasti Erittäin ohut ja lyhyt, leikkautuu heti pois, jälkimakua ei juuri ollenkaan Lyhytkestoinen maku ei ole huono Turhan spriimäinen kokonaisvaikutelma Voimakas alkumaku mutta lyhyt jälkimaku Oma arvio: Ei huono, erittäin persoonallinen viski Aika hyvä, taidan ostaa Mukava uusi tuttavuus Asiallinen seurustelujuoma Vähän makealta tuoksuu Lyhyt maku, häipyy nopeasti Hieman vettä ja viski herää, maku pysyy pitempään Aivan ”soppeli” viski vaikka ei olekaan kuin ”keskiluokkaa” Vaikuttaa tavalliselta ja melko arkiselta, Bourboneissa hyvä Doble-V (Espanja!) Maistelu tehty syksyn 2008 viskiristeilyllä (jossa maisteltiin tuhottomat määrät kaikenlaisia viskejä ja rikottiin pari täyttä pulloakin!). Tästä musiikkiin, räppiin, lyriikkaan ja ties mihin viittaavasta ei tiedetty yhtään mitään. Nyt tiedetään, että J.W. alkoi sekoitella tätä Espanjassa vuonna 1991 ja se oli tarkoitettu lähinnä vain sinne ja Etelä-Amerikaan. Reaktiot: Kohtalainen, pippuri ja sitrus Omanlaisensa makuelämys pehmeys ja kirpeys vuorottelevat; jälkimaku haihtuu nopeasti Erikoinen jälkimaku, vaikea määritellä Tuoksu aavistuksen kukkainen ja mieto Väriltään kellertävä ja outo, mutta ei paha Öljyinen ja lakritsainen, mutta laiha ja vetinen Kevyt, ei runsas, miedohko Maantuoksuinen, vaniljaa ja anista Makea, aavistus anista Maultaan ja tuoksultaan vaisu Joka suhteessa kevyt Väkevähkö ja tyly, parempaakin olen maistanut, tosin myös huonompaa. En tunnistanut mitään mainittavaa, tuoksuakaan ei juuri erottanut Kevyt, laiha ja mieto, vähän hapan Lempeä tuoksu, ensimaku voimakas, jälkimaku lähinnä makea Kevyt, kevyt, kevyt, todella kevyt Melko hajuton ja mauton, mutta eipähän puistata! Suhteellisen tyypillinen viski, ei hyvä, ei huono. Hieman ruohoa ja tupakkaa Luokittelen paloviinaksi, mutta ihan juotavaa, ei kumminkaan ostettavaa Ei haise mun nokkaan miltään eikä paljon minkään makuinen. Menee irvistelemätt Talisker 10v. (22.9.2008). Skotlantilainen Skye-saaren single malt, jota on tehty vuodesta 1831 lähtien. Tuoksu: Hedelmäinen, mausteinen Hedelmäinen ja voimakas Pähkinäinen ja hedelmäinen Voimakas, hedelmäinen, pähkinäinen Voimakas Tuoksu miedompi kuin makuelämys Voimakas ja hieman öljyinen Todella voimakas Maku: Savuinen, pippurinen, täyteläinen Pippurinen ja savuinen, myös pähkinäinen Miellyttävä maku, turruttaa mukavasti huulia ja limakalvoja Voimakas ja täyteläinen Runsas ja monia makuja sisältävä Tunnen viskin ja pidän siitä todella paljon Turpeinen ja savuinen Savuinen, vähän kahvia Jälkimaku lievästi kahvinen Maku laimenee suussa, ainakin jälkimaku Painava Lyhyehkö jälkimaku Täyteläinen Muuta: Tasapainoinen laatuviski Alkaa hetken kuluttua lämmittää Hieman hienostunut eli ei mikään vahva ”äijien” viski. Yksi parhaista täällä maistelluista Tukeva ja turvallinen skottilainen Ei vielä oikein sytyttänyt Yksi suosikeista, erittäin helppo juoda Jura 10v. Skotlantilainen mallasviski, jota tehdään tietenkin Jura-saarella. Tehty vuodesta 1810 lähtien. Vaikutelmat ja reaktiot (valmiiden vaihtoehtojen ruksaamista): Melko painava, runsas ja voimakas Tuoksu mausteinen, öljyinen, pähkinäinen, hedelmäinen, kukkainen, maantuoksuinen, voimakas, hyvä Maku täyteläinen, persikka, makea, runsas, karamelli, pippurinen, vähän sitrusta, puinen, savuinen, turpeinen, hieman ärhäkkä Miellyttävä nauttia Ei juuri tuoksu tai haisteluelin on tilapäisesti tukkeutunut Jälkimaku hieman kitkerä, voikukkamainen Erittäin täyteläinen, voimakas ja miellyttävä Lämmittävä jälkimaku, jossa hieman makeutta Kestää pitkään ja lämmittää Voimakas tuoksu ja maku vastaavat hyvin toisiaan tasapaino Voisi olla hienompi viski, jos olisi aavistuksen paksumpi ja hedelmäisempi. Nyt jää vähän lääkkeen maku Aluksi jysähtää nopeasti, sitten pehmenee; ei kovin voimakas
|
![]() |