Viskin historiaa 1 - esihistoria
900-luvun alkupuoli
Muhammedin seuraajat olivat valloittaneet Espanjan v.711. Espanjan Cordobasta tuli yksi koko islamilaisen maailman johtavista tieteen keskuksista. Se nousi ohi Bagdadin ja Alexandrian. Cordoban kirjasto oli 900-luvun lopulla kenties maailman suurin. Ja sinne hakeutuneiden oppineiden tietomäärä oli jotain aivan muuta kuin ”pimeässä” keskiajan Euroopassa. Kaikkien hienojen keksintöjen ohella Cordoban oppineet kehittelivät myös tislauksen. Sen kehittäminen liittyi hygienian ja sairaalalaitoksen kehittämiseen, joista asioista muualla Euroopassa ei tiedetty mitään.
Jo tuhansia vuosia oli huomattu, että nesteet alkavat höyrystyä paljon ennen kiehumistaan. Arabioppineisiin asti oli luultu, että se oli vesihöyryä. Cordoban oppineet kuitenkin alkoivat tutkia, mitä nesteestä oikein irtoaa. Kuumentamalla erilaisia nesteitä he tietyllä tavalla aloittivat modernin kemian. Kun he kuumensivat viiniä, he huomasivat, että viinistä erottuu höyrynä huomattavasti väkevämpää ”viiniä”. Jo he päätyivät noin 78 celsiusasteeseen (Celsius kehitteli asteikkonsa vasta 1740-luvulla, mutta arabioppineet pääsivät samaan lämpötilaan omin mittarein).
Arabit nimittivät kaikkia puhdistettuja aineita al-kohliksi. Käytännössä tämä tarkoitti kuumentamalla tai suorastaan polttamalla puhdistamista. Niinpä se tarkoitti myös hiiltä ja tuhkaa, jotka olivat arabimaailman erittäin suosittujen ja käytettyjen meikkiaineiden pohjana. Länsimaisten kielten hiili-sanan etymologia on siis selvä. Al-kohl-nimitys oli annettu myös mm. kaikille hajusteille, väriaineille, meikkiaineille, ripsiväreille yms. Sama nimi annettiin tietenkin myös ”puhdistetulle” tai ”poltetulle” viinille, se oli vain viinin al-kohlia erotukseksi meikkiaineista, hiilestä ja tuhkasta. Tällä nimellä se myöhemmin levisi Cordobasta Italian kautta eurooppalaisiin kieliin, aikanaan jopa suomen kieleen.
Arabioppineet eivät juoneet tislattua viiniä, vaikka olivatkin sitä maistaneet. Viinaa käytettiin sairaanhoidossa ulkoisesti puhdistusaineena. Arabien sairaaloiden hygienian korkeaa tasoa ihmeteltiin kaikkialla (siitä siis tiedettiin), ja suurin ansio hyvistä hoitotuloksista lankeaa tislatulle viinille. Muutama sata vuottaa tislatusta viinistä puhuttiinkin ihmelääkkeenä
1100-luku
Italialainen alkemisti Salernus opiskeli arabian kielen ja tutustui cordobalaisten oppineiden saavutuksiin. Suurin ansio tästä lankeaa Konstantinus Africanukselle, arabioppineelle, joka saapui Salernoon (syytä islamin hylkäämiseen, kristinuskon omaksumiseen ja Italiaan tuloon ei tiedetä) ja alkoi tehdä yhteistyötä Salernuksen kanssa. Konstantinus oli opiskellut mm. lääketiedettä ilmeisesti Alexandriassa ja mahdollisesti myös Gordobassa ja tunsi erinomaisesti kaikki arabimaailman tieteen saavutukset. Salernossa (ja myöhemmin Monte Cassinon luostarissa, jonne hän vetäytyi) elämäntyönään Konstantinus Africanus kirjoitti kaiken arabeilta oppimansa latinaksi (mm. kirjat De quottuor humoribus; De pulsibus; Liber Dynamidios; De mulierum passionibus ja erittäin paljon muita käsikirjoituksia ja julkaisuja). Konstantinuksen teokset avasivat eurooppalaisille lääkäreille arabilääkäreiden salat. Ensimmäinen Konstantinuksen tietoja hyväksi käyttävä oli itse Salernus. Konstantinukselta oppimansa tislauksen ja itse tekemänsä tislauskokeet Salernus kirjasi huolella muistiin: ”Kun seosta, jossa on puhdasta ja hyvin väkevää viiniä ja kolme osaa suolaa, tislataan tavanomaisessa astiassa, tuloksena on nestettä, joka leimahtaa sytytettäessä liekkeihin.” (Salernus: Compendium Salerni). Salernus oli siis todennäköisesti ensimmäinen varsinainen eurooppalainen, joka Konstantinus Africanuksen ansiosta tutustui tislattuun viinaan (tämä ei ole ihan varmaa, sillä on mahdollista, että joku olisi käynyt esim. Cordobassa ja tutustunut tislaukseen jo aikaisemminkin. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa tietoja). Salernuksen teksteistä jäi pitkäksi aikaa elämään nimi aqua ardensis – palava vesi. Tiedetään, että 1200-luvulla Salernossa hallittiin tislaus täysin ja että siellä kehiteltiin myös tislauslaitteistoja ja teknologiaa. Ilmeisesti Salernon lääkärit myös alkoivat myydä laitteitaan ja teknologiaansa. Kannattaa koko ajan muistaa, että kyse oli viinin tislauksesta, viinin al-kohlista.
Salernolaisten lääkärien yhteistyönä julkaistiin useita käsikirjoja tislauksesta vuosina 1130-1167. Yksi merkittävimmistä käsikirjoituksista oli vuodelta 1150- ”Miten saraseenit tislaavat”. Salernossa vaikuttaneen Marcus Graecuksen käsikirja tislauksesta oli niin hyvä ja selvä, että tislaus julistettiin ensin Salernossa ja sitten muuallakin ”salatieteeksi ja –tiedoksi”, joka uskottiin vain pienelle ”salaseuraryhmälle” eli lääkäreille. Eihän lääkäreiden tietoja ja taitoja kannattanut levitellä ympäriinsä ja samalla poistaa lääkäreiden gloriaa. Näin tislauksesta alkoi tulla pienen piirin salatiedettä.
1200-luku
Eurooppaan perustettiin lukuisia yliopistoja, joissa tutustuttiin (Konstantinus Africanuksen kautta) arabioppineiden ja Salernuksen tutkimuksiin ja kokeisiin. Myös Salernon lääkärikoulusta kehittyi alansa johtava yliopisto. Lääketieteen huippuyksikkö se on edelleenkin (2008). Tällöin (1200-luku) havaittiin tislatun aineen hyvät vaikutukset, kun sitä nautittiin juomana. Vaikka se palavana vetenä polttikin, muuttui nimi vähitellen elämän vedeksi – aqua vitae. Tosin lopullisen nimenmuutoksen sai aikaan vasta 1300-luvun puolen välin Musta surma.
Kansantajuiset ohjeet, miten viinistä tislataan elämän vettä, kirjoitti Montpellierin lääketieteellisen koulun professori Arnald Villanovalainen (Arnaldo da Villanova) 1200-1300-lukujen vaihteessa. Hän kirjoitti, että ”…kutsumme sitä aqua vitaeksi, ja tämä nimi sopii sille hyvin, sillä se on todellakin kuolemattomuuden vettä. Se pidentää elämää, raivaa pois pahan tuulen, elvyttää sydämen ja säilyttää nuoruuden.” (Breviarum practicae, 1304). Ensimmäistä kertaa kirjoitetusta tekstistä löytyy nimitys Elämän vesi. Arnaldon tislauksesta kertovaa kirjaa ”De Vinis”, jossa oli todella pitkä luettelo poltetun viinin positiivisista vaikutuksista, tehtiin (kopioitiin käsin, sillä kirjapainotaitoa ei vielä oltu keksitty) peräti 3520 kpl 1300-1400-luvuilla. Vaikka pääosassa olikin hygienia, viinan tislaus herätti suurinta kiinnostusta. Hänen tislauskirjansa käännettiin ensin ranskaksi, sitten englanniksi ja lopulta myös saksaksi. Se siis levisi kaikkialle Eurooppaan ja sitä saatettiin lukea kansankielellä. Mainittakoon, että em. professori ja hänen oppilaansa elivät aqua vitaen ansiosta poikkeuksellisen pitkän elämän. Kaikkiaan Arnaldo julkaisi noin 80 kirjoitusta, joista osa käsitteli tislausta. Salatieto levisi.
Käytännössä lääkäreiden huoli ”salatiedon” levittämisestä oli turha, sillä lukeahan osasivat vain munkit luostareissaan. Muu opetus (kaupunkikoulut ja yliopistot) olivat vasta aloittamassa toimintaansa. Itse asiassa ”salatiedosta” tuli kaikkien luostareiden munkkien tietoa. Munkithan toimivat parantajina ja yrttitarhoissaan kasvattivat lääkekasveja ja kehittelivät omia rohtojaan ja reseptejään. He myös käsin kopioivat kirjoja. Heidän oli nyt helppo oppia tislaus ja he alkoivat myydä ”elämän vettä” apteekeissaan. Tuolloin munkit omistivat kaikki Euroopan apteekit kaikissa kaupungeissa.
Arnald Villanovalaisen ohjeet levisivät siis kaikkialle (munkkien keskuuteen), ja lääkettä käytettiin sekä ulkoisesti desinfiointiaineena että juomana. Juomana käyttämisen kannattajat väittivät, ettei viina pelkästään säilytä nuoruutta vaan parantaa myös muistia, hoitaa aivojen, hermojen ja nivelten sairauksia, elvyttää sydämen, rauhoittaa hammassäryn, parantaa sokeuden, puheviat ja halvaantumisen ja antaa vielä suojan ruttoa vastaan. (tällaisia mainintoja löytyi kaikista tuon ajan lääketieteen oppikirjoista).
Arnaldo da Villanovan ohella toinen ”petturi”, joka paljasti ”salaista” tietoa tavalliselle kansalle, oli Thaddeus Florentinus (tuon ajan tiedemiehet olivat yleistietäjiä, he tiesivät lähes kaikesta kaiken. Niinpä Thaddeuskin tunnetaan paremmin räjähteiden kehittelijänä) . Hänen vuonna 1280 julkaisema kirja tislauksesta (huom: pelkästään tislauksesta tarkoin ohjein ja laitteistokuvin) levisi kädestä käteen Ranskassa, Saksassa ja Saksan kautta 1300-luvun alussa koko Pohjois-Euroopassa. Tosin edelleen lähes yksinomaan munkkien keskuudessa. 1300-luvun alkupuolella tislaus opittiin siis myös Skandinaviassa ja mahdollisesti myös Turussa (tästä asiasta en käynyt ottamaan selvää). Thaddeus Florentinuksen kirjan kuvissa on näkyvissä myös jäähdytysjärjestelmä, jonka hän on saattanut itse kehitellä. Kyseessä oli kierteinen lasiputki, jossa höyry tiivistyi.
1330-luku.
Apteekkarit eli luostareiden munkit, jotka erikoistuivat lääketaitoon, olivat saaneet elämän veden valmistus- ja myyntimonopolin kaikissa Euroopan kaupungeissa. He saivat yleisen koko Euroopan kattavan luvan myydä elämän vettä varoitusten kanssa. Kaupungeissa oli nimittäin alkanut ilmetä ”juoppoa käyttäytymistä”, mikä johtui lääkkeen liiallisesta nauttimisesta. Varoituksiin ilmestyi termi Spiritus vini – viinin henki, joka saa aikaan hulluutta saadessaan yliotteen. Apteekkien seinille ja tiettävästi myös pulloihin ilmestyi hauskojakin tekstejä viinan ”tyhmistävistä” vaikutuksista.
Mainittakoon, että 1330-luvulta eteenpäin elämän vettä osattiin tislata viinin ohella myös oluesta. Eri kaupungeissa ympäri Eurooppaa viinaa, paremminkin pontikkaa, tehtiin siitä, mitä oli saatavilla.
1347-49
Eurooppaa koetellut Musta surma muutti Palavan veden lopullisesti Elämän vedeksi. Huomattiin, että jos nenäliinan kastelee tislattuun viiniin ja pitää sitä suun edessä, tauti ei tartu. Tajuttiin myös, että liinaa kastellessa kädetkin tulevat pirtuisiksi. Mustan surman aikana kaikki mahdollinen pyrittiin kastelemaan elämän vedessä. Tärkeimmät olivat kaikkialla yleistyneet kasvosuojukset. Ja elämän vedessä kastelu auttoi. Mustasta surmasta eteenpäin aina 1500-luvun alkupuolelle asti tislaus levisi räjähdysmäisesti ja laitteistoja rakenneltiin ja kehiteltiin kaikkialla Euroopassa. Myös ohjekirjat siitä, mistä kaikesta viinaa voidaan tislata, levisivät kaikkialle. Osasyynä oli Musta surma, jonka ei haluttu toistuvan.
1386
Tänä vuonna tislattua viinaa käytettiin ensimmäisen kerran ”kuninkaalliseen” parantamiseen, kun Navarran Kaarle Pahaa lääkittiin tisleellä. Hänen henkilääkärinsä (munkit) pitivät ainetta ihmelääkkeenä. Lääkkeen juottamisen jälkeen Kaarlen lakanat kasteltiin viinalla ja käärittiin kuninkaan ympärille, jotta lääkkeen teho olisi täydellinen. Idea operaatiosta tuli Mustan surman ajoilta. Kynttilän valossa toimiminen päättyi katastrofiin: lakanat syttyivät palamaan ja kuningas kuoli.
1300-luvun loppupuoli
Tislaustaito levisi Alppien pohjoispuolen ohella Britanniaan (Irlannissakin munkit olivat aloittaneet tislauksen jo 1200-luvun puolella). Näillä ”kylmillä” seuduilla elämän vettä vain juotiin, sillä huomattiin, että se lämmitti ja humallutti mukavasti. Eikä Brittein saarilla vielä tuolloin ollut niin suuria hygieniaongelmia kuin Manner-Euroopan ”saastaisissa” suurkaupungeissa. Koska viini oli pohjoisessa, erityisesti Britanniassa, kallista – viiniä ja viinin tuontia oli käyty verottamaan jo vuonna 1338 - samoin viinistä tislaaminen, kokeilivat irlantilaiset oluesta tislaamista. Sehän onnistui ja oli halpaa. Ensimmäistä kertaa varmasti tislattiin ”paikallisista” aineista eli oluesta (tarkkaa vuosilukua en löytänyt). Viinistä tislaaminen päättyi Englannissa viimeistään vuonna 1487, kun viinin tuonti Ranskasta yksinkertaisesti kiellettiin. Takana taisi olla hävitty Satavuotinen sota, jossa Englanti menetti omistamansa Ranskan. Englantilaisille jäi vain olut. Tämän olutpohjaisen elämän veden gaelinkielinen muoto oli uisge beatha, oikeammin ilmeisesti usquebaugh, josta viski-sana tulee. Jo 1300-luvun lopulla viski oli tullut osaksi irlantilaista elämänmuotoa. (P.S: Kaikki tarinat munkkien tislauksesta jo 500- tai 600-luvulla Irlannissa ovat vain legendaa). Täytyy muistaa, että ensin viljasta tehtiin olutta joka tislattiin ”viskiksi”. Jo tuolloin tuota elämänmuotoa – ahkeraa ryyppäämistä - alettiin myös kauhistella muualla. Vuonna 1405 eräs kronikoitsija merkitsi ylös yhden irlantilaisen merkkimiehen kuoleman: kuoli ”juotuaan liikaa elämän vettä; Richardille siitä tuli kuoleman vettä”.
Yletön ryyppääminen ja juoppous levisivät Englannissa (Irlannissa ja Skotlannissa) sellaista vauhtia, että vuonna 1404 kuningas Henry IV kielsi koko alkemian ja sitä kautta tislauksen. Se loppui Englannissa hetkeksi kokonaan. Vain jotkut luostarit saivat luvanvaraisesti jatkaa tislausta. Näin tislauksen jatkokehittely tapahtui Manner-Euroopassa, ei Englannissa. Etenkin germaanisella alueella tislauslaitteita kehiteltiin massiivisen suurtuotannon suuntaan. Ilmeisesti siellä myös kehiteltiin paremmat jäähdytysjärjestelmät. Siellä juotiin edelleen viinistä poltettua elämän vettä eli ”poltettua viiniä”, Branntwein, myöhemmin englanniksi brandywein tai pelkkä brandy.
1400-luvun puoliväli
Kun Johannes Gutenberg oli kehitellyt ennen 1400-luvun puoliväliä kirjapainotaidon, levisi tislaustaito vauhdilla kaikkialle. Ensimmäisen uudella tekniikalla painetun tislausta käsittelevän kirjan kirjoitti augsburgilainen lääkäri Michael Puff von Schrick vuonna 1478 (joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1483). Teoksesta (Verzeichnis der ausgeprannten Wasser) tuli niin suosittu, että vuoteen 1500 mennessä siitä oli otettu jo 14 painosta. Von Schrick väitti kirjassaan, että puoli ruokalusikallista elämän vettä joka aamu piti kaikki sairaudet loitolla. Puff von Schrickin kirja on yksi Euroopan ja koko maailmankin historiaan eniten vaikuttaneita kirjoja. Hän ei varsinaisesti ollut mikään tutkija, ei leikellyt ruumiita, tehnyt hienoja anatomian piirroksia tms. Hän oli silloisen tietämyksen popularisoija. Hänen kirjojaan voidaan verrata myöhempiin Joka kodin lääkärikirjoihin. Kirjapainotaidon ansiosta kirjojen hinnat romahtivat. Niitä saattoivat hankkia muutkin kuin rikkaat aateliset. von Schrickin kirja saattoi olla ensimmäinen tavallisen kansan käsissä kulunut ”maallinen” kirja. Puff von Schrick selvitti tarkasti piirroksin koko tislauksen. Ja osin juuri siksi hänen kirjastaan tuli niin suosittu. Pitkin 1500-lukua se käännettiin kaikille niille Euroopan kielille, joilla oli olemassa kirjoitustraditio. Englanniksi kirja käännettiin vuonna 1527. ”Tavallinen” kansa pääsi tietämään viinan valmistuksen salat. Muita merkittäviä tislaustiedon levittäjiä olivat Hieronymus Brunschwygk ja Johan Wenod.
Tämän jälkeen viinanpoltto levisi tavallisten ihmisten keskuuteen (ohjekirjan hankkiminenhan ei enää ollut kallista). Etenkin Pohjois-Euroopassa viinaa polttivat suunnilleen kaikki ja myös joivat. 1400-luvun lopulla ja 1500-luvun alkupuolella alkoi kaupungeissa ilmestyä järjestyssääntöjä, joilla viinanpoltto joko kiellettiin tai kiellettiin humalassa mesoaminen kadulla. Myös kaikenlaisia sepustuksia viinan vaaroista alettiin levittää: ”On tarpeen pitää mielessä se määrä, jonka voi sallia itsensä nauttivan, ja oppia juomaan oman kestokykynsä mukaan, jos haluaa käyttäytyä herrasmiehen tavoin.” Kyseessä eivät enää olleet apteekeissa pullon kylkiin kirjoitetut varoitukset vaan kaupunkisäännöt, joita virkavalta alkoi kontrolloida. Juoppoputkat ilmestyivät kaupunkeihin.
1460-luku
Portugal oli ottanut haltuunsa mm. Madeiran saaret ja alkanut tuottaa siellä sokeria. Sokeri vaati tuolloin valtavasti työvoimaa. Näin alkoi orjien hankkiminen Afrikan länsirannikolta. Maksuvälineenä käytettiin tislattua viinaa. Tynnyrillisellä brandyä saattoi saada laivalastillisen orjia. Kun viinasta näin tuli maksuväline, alkoivat valtiot ottaa sen tuotantoa monopolikseen tai ainakin verottaa sitä. Brandypullo muuttui siis arvokkaaksi rahaksi. Tähän asti merimiehelle oli kuulunut palkkana litra viiniä päivässä. Portugalilaiset alkoivat antaa orjakaupassa mukana olleille pullon brandyä päivässä. Miehethän saattoivat itse maissa sekoittaa siihen vettä jos halusivat.
1492
Kolumbuksen ensimmäisestä matkasta eteenpäin tislaamalla valmistetut aineet/juomat nousivat arvokkaaksi kauppatavaraksi ja levisivät ympäri maailmaa. Alkoholin muoto oli kestävä ja tiivis. Itse asiassa se toimi myös säilöntäaineena. Kauppalaivoissa viinatynnyrit veivät vähemmän tilaa jolloin muun tavaran määrää voitiin kasvattaa. Vuonna 1493 toiselle matkalleen Kolumbus otti mukaan sokeriruon taimia. Kasvin menestystarina jatkuu edelleen. 1500-luvun mittaan Karibian meren saarille perustettiin valtavia sokeriruokoplantaaseja, joille rahdattiin orjatyövoimaa Afrikasta. Mainitsen tämän tässä kohtaa siksi, että aikanaan sokerituotannon ”jätteestä” opittiin tislaamaan viinaa. Rommi oli keksitty. Mutta siitä myöhemmin.
1517
Uskonpuhdistus alkoi. Samalla alkaneet uskonsodat, jotka jatkuivat vuoteen 1648 asti, muuttivat Euroopan täysin. Isossa osassa Eurooppaa ei katolisen kirkon säännöistä enää välitetty. Reformoitu kirkko (Lutherin, Calvinin ja Zwinglin seuraajat ja myös anglikaanit) lopetti luostarilaitoksen ja lakkautti munkkijärjestöt. Tislauksella ja kirjojen kopioinnilla eläneet munkit joutuivat etsimään itselleen uuden toimeentulon. He aloittivat (paremminkin jatkoivat samaa yksityisinä ihmisinä) tislauksen myyntitarkoitukseen. Siitä alkoi siis tulla bisnestä, laajaa kaupallista toimintaa. Entiset munkit alkoivat myös perustaa kapakoita, joissa itse tehtyjä väkeviä tarjoiltiin.
Nopeasti vanha kaupunkien apteekkimonopoli protestanttisissa maissa murtui, sehän ei enää voinut olla munkkien yksinoikeus. Todennäköisesti Puff von Schrickin kirjan kääntäminen englanniksi sai muitakin kuin munkkeja siirtymään kapakka-alalle. Vuonna 1577 Englannin hallitus kirjasi 17 595 ”ryyppypaikkaa”, joissa oluen lisäksi myytiin myös väkevää viinaa.
Viinimaissa ei tapahtunut suuria muutoksia. Viinistä tislattu konjakki vain alkoi yleistyä kaikkien juomaksi. Nykyinen konjakinvalmistusmetodi kehiteltiin aivan 1600-luvun alussa. Brittein saarilla viini oli kallista ja ainakin Ranskasta sitä piti tuoda salaa. Niinpä sen korvasi vilja ja olut. Sitä ei tiedetä, kuka on ensimmäisenä tehnyt viskiä niin kuin sitä tehdään ilman olutvaihetta. Ensimmäinen epämääräinen maininta maltaista on Skotlannista vuodelta 1494. Voi siis olla, että viskin teko olisi keksitty joskus tuolloin Skotlannissa. Kuitenkin on varmaa, että mallastus (sillä tavalla kuin se periaatteessa nykyisinkin tehdään ja myös samoista syistä) ja siitä suoraan viskin teko keksittiin Saksassa vuonna 1500. Suuressa mitassa viskiä alettiin tislata Brittein saarilla joskus 1500-1550 välillä. Ensimmäistä viskin tekijää ei tiedetä.
1500-luvun loppu.
Englannissa panimoiden ja tislaamoiden oli hankittava toiminnalleen virallinen oikeusistuimen lupa. Osin tämä johtui kapakoiden määrän valtavasta kasvusta, osin ylettömän juoppouden ja järjestyshäiriöiden lisääntymisestä, osin alkoholimyrkytyksistä ja huonon viinan aiheuttamista kuolemantapauksista. Sääntöjä ja lakeja alkoi ilmestyä. Melkoisen takaiskun tislaamotoiminta koki vuonna 1597, kun ohran käyttö viinan valmistuksessa kiellettiin. Pahojen katovuosien ansiosta kaikki vilja tuli käyttää ruokana.
1600-luvun alussa katovuodet olivat ohi ja tislaamot elpyivät. Brittein saarten vanhin tunnettu tislaamo, joka alkoi tehdä viskiä myyntiin, on Bushmills vuodelta 1608. Tähän asti tislaajat olivat tehneet viskiä omaan käyttöönsä tai omaan kapakkaansa. Skottiviskeistä vanhin on Haig vuodelta 1625. Tästä eteenpäin on kyseessä varsinainen viskin historia, johon voidaan palata myöhemmin. Yhteenvetona voisi mainita, että viskin esihistoria alkaa 900-luvun Cordobasta ja päättyy jonnekin 1500-luvulle. Viskin teollinen massatuotanto alkoi todennäköisesti vuonna 1608. Näyttää siltä, että tarkemmin ei asiasta tiedetä.
1600-luvun alku – vähän aiheeseen kuulumatonta tietoa rommista
Englantilaiset myöhästyivät siirtomaavalloituksista Latinalaisessa Amerikassa. Karibian saarilta heille jäi vain Barbados. Täällä englantilaiset keksivät kokeilla viinan tislaamista sokerituotannon jätteestä. Näin kehiteltiin rommi. (Toisten lähteiden mukaan espanjalaiset tai portugalilaiset olisivat kehittänet sen aikaisemmin Brasiliassa).
1700-luvun alkuun mennessä rommi oli syrjäyttänyt brandyn rahana. Itse asiassa rommilla pyöritettiin koko kolmiokauppaa (rommia Afrikkaan, orjia Amerikkaan, rikkauksia + rommia painolastina Eurooppaan). Rommi oli merkittävin maailmantalouteen vaikuttanut asia 1700-luvulla.
Englantilainen slangisana rumbuillon tarkoitti äänekästä rähinää tai tappelua. Uusi juoma sai Barbadoksella tämän nimen, joka pian lyhennettiin muotoon rum. Rommin tuotanto oli todella halpaa, syntyihän se tärkeämmän aineen sivutuotteena, vähän niin kuin ”kaupan päälle”. Vuonna 1655 englantilaisten merimiesten olutannos, joksi aikaisempi viinilitra oli muuttunut, muutettiin nyt pintiksi rommia. Siitä lähtien rommi oli merimiesten juoma.
Amiraali Vernon huomasi heti rommin negatiivisen vaikutuksen – riidat ja tappelut laivoilla lisääntyivät. Hän käski sekoittaa rommiin vettä, vaikka vesi olisikin pilaantunutta. Vernon itse sekoitti rommiinsa limemehua ja hieman sokeria saadakseen siitä paremman makuista. Näin hän tuli kehitelleeksi ”grogin”. Vernonia alaiset sanoivat Old Grogramiksi. Hän käytti kallista veden pitävää viittaa, joka oli tehty kumilla kovetetusta kankaasta eli grogramista. Vernonin sekoitus tunnettiin amiraali Grogin juomana, grogina.
Vernon itse huomasi keripukkinsa hävinneen. Mutta vasta 1700-luvun lopulla kaikkiin merimiesten annoksiin oli lisättävä limemehua. Englantilaisista merimiehistä tuli näin terveitä. Osin tällä selitetään, miksi Englanti kykeni laivastollaan luomaan mahtavan Brittiläisen imperiumin. Englantilaiset merimiehet olivat kaikissa tilanteissa terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin vihollisten miehistöt.
Joitakin vuosilukuja
1295 – Oluen pano alkaa Pilsenissä Böömissä
1300 – Vodkan teko alkaa Venäjällä (mahdollisesti tänä vuonna)
1373 – Löwenbrauta aletaan tehdä Münchenissä
1400 – Lasiset kolpakot ja pikarit ilmestyvät
1411 – Armagnac kehitellään Ranskassa
1494 – (Mahdollisesti) tehty viskiä Skotlannissa
1500 – Tequilaa aletaan tehdä Väli-Amerikassa
1519 - Erilaisia likööreitä aletaan tehdä Ranskassa
1520 – Benediktiini kehitellään Normandiassa
1525 – Amarettoa aletaan tehdä Italian Saronnossa
1568 – Olut- ja viinipulloja aletaan sulkea korkkitammen kuorella.
1575 – Bols kehitellään Hollannissa
1588 – Ensimmäiset tiedot ginistä
1600 – Konjakkia aletaan säilyttää eli vanhentaa tammitynnyreissä.
1600 – Tammitynnyreitä aletaan kierrättää
1608 – Bushmillsin tislaamo perustetaan. Toiminut siitä lähtien.
1612 – Viskiä aletaan tislata Manhattanilla.
1620 – Virginian Jamestownissa keksitään tehdä likööriä maissista.
1623 – Maissiviskin teko alkaa Manhattanilla
1690 – Ensimmäinen erä shampanjaa
Viskin (Uisge-Uisky-Whisky) historiaa 2
Alkuun hieman taustatietoja. Vaikka kaikki Brittein saarten alkuperäiskansat ovat taistelleet 400-luvulta jKr. lähtien Keski-Euroopasta saapuneita angleja ym. vastaan, aloitan tarkastelun 1500-luvulta, koska varsinaisen viskin historiakin alkaa sieltä. Keskityn pääasiassa Skotlantiin, joka oli itsenäinen omine hallitsijoineen vuoteen 1558 asti. Tuolloin Englannin (Anglien maan) valtaistuimelle noussut Elisabeth I vahvistettiin Edinburhin sopimuksella myös Skotlannin hallitsijaksi. Vuoteen 1603 asti tällä ei juurikaan ollut käytännön merkitystä, sillä skotit toimivat edelleen täysin omin päin niin kuin olivat aina toimineet. Heidän oma parlamenttinsa oli aloittanut jo v.1326 ja itsenäisyyden he olivat saaneet paavin bullalla v.1329.
1500-luvulla Englannin kuningas Henrik VIII aloitti maassa uskonpuhdistuksen. Syy lienee sama kuin Ruotsin Kustaa Vaasalla, vaikka sitä on romantisoitu Henrikin naisasioilla. Päätökseen uskonpuhdistuksen vei Henrikin tytär Elisabeth I vuoteen 1603 mennessä. Koko tuon uskonpuhdistuksen läpiviemisen ajan Englannissa ja erityisesti Skotlannissa, jonne uutta oppia myös levitettiin, kapinoitiin. Vahvasti katoliset skotit yrittivät jopa saada Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin koko Englannin valtaistuimelle. Elisabeth kuitenkin voitti ja Maria mestattiin.
Englannin uskonpuhdistuksessa kehitetyn erikoisen anglikaanisen kirkon levittämistä helpotti se, että etenkin Skotlannissa katoliset ja anglikaanit sotivat koko ajan keskenään. Aina kun katoliset näyttivät voittavan, puuttui Englanti peliin tuhoisilla hyökkäyksillä. Käytännössä jonkinlainen sotatila vallitsi koko ajan. Skotlannin sisällissodaksi 1570-luvulla laajenneen kahakoinnin jälkeen anglikaaninen kirkko vakiintui viralliseksi uskonnoksi. Sopu tuli siten, että kirkkoa eivät johtaneet piispat vaan tavallisten rivipappien ja maallikoiden muodostamat seurakuntaneuvostot. Tarvittiin vielä yksi sisällissota (1596-1600) ennen kuin Skotlannissa vahvistettiin episkopaalinen (=piispajohtoinen) anglikaaninen kirkko.
Kun Elisabeth I kuoli vuonna 1603, nousi valtaistuimelle James (Jaakko) I, joka oli myös Skotlannin kuningas. Tästä lähtien mailla on ollut sama hallitsija. Kyseessä oli pelkkä henkilöunioni, yhteinen hallitsija, ei muuta. Käytännössä Skotlantia johti 1700-luvun alkupuolelle saakka oma parlamentti. Silti Skotlannin historia alkoi liittyä kiinteästi Englannin historiaan ja tapahtumiin vaikka Skotlanti poikkesikin Englannista siinä, että siellä edelleen koko ajan sodittiin anglikaanisen kirkon kannattajien ja katolisten kesken.
Yhteiseen hallisijaan perustunut henkilöunioni muutettiin Englannin kuningatar Annan aikana vuonna 1707 reaaliunioniksi. Skotlannin oma itsehallinto loppui ja Englannin parlamentti määräsi ja päätti tästä eteenpäin Skotlannin asioista. Skotlannin katolisten vastustus murskattiin verisesti 1740-lukuun mennessä. Sen jälkeen Englannin parlamentti teki Skotlannin eteläosiin (Lowland) suuria taloudellisia satsauksia. Eteläinen Skotlanti sai valtavaa hyötyä alkaneesta teollistumisesta ja hieman myöhemmin alkaneesta teollisuusvallankumouksesta. Alamaasta, erityisesti Glasgowin seudusta, tehtiin tietoisesti erittäin varakas. Iso osa Skotlannin rikkaista klaaneista tehtiin erittäin tyytyväisiksi Englannin valtaan. Vähitellen synnytettiin myös uusi Englantiin sidoksissa oleva rikas teollisuusporvaristo.
Tätä kehitystä vastustaneet löytyivät Skotlannin pohjoisosista ja saarilta. Täällä ei uutta Englannin ”yleisvaltakunnallista” lakia haluttu noudattaa. Aina kun vain oli mahdollista, vedottiin ikivanhoihin skottien oikeuksiin. Erityisesti silloin, jos ylämaissa ei pidetty jostain ”englantilaisesta” laista. Osin tällä selittyy tulevien vuosikymmenien ja vuosisatojen jatkuva kapinointi englantilaisia lakeja ja sääntöjä vastaan. Englantiin tyytyväinen alamaa ja tyytymätön syrjäinen köyhä ylämaa erottuivat toisistaan myös kulttuurisesti. Vaikka Edinburghin ja Glasgowin seuduilla tehtäisiin kuinka hyvää viskiä, ei sitä ylämaissa tahdota edelleenkään viskiksi tunnustaa, ei ainakaan hyväksi.
Kun Irlannissa 1800-luvulla alkoi voimakas liikehdintä Home Rulen, oman sisäisen itsenäisyyden tai itsehallinnon puolesta, levisi liike tietenkin Skotlannin ylämaihin. Kuitenkin tällaiset skottinationalistiset, separatistiset tai muuten vain sovinistiset liikkeet ovat jääneet mitättömiksi. Englanti on pitkän ajan kuluessa taitavasti ”ostanut” Skotlannin yläluokan ja rikkaat puolelleen. 1900-luvulla äänestettiin useampaan kertaan itsehallinnosta, mutta siihen tarvittavaa äänimäärää ei koskaan saatu. Vihdoin vuonna 1999 Skotlannin oma parlamentti aloitti toimintansa. Tilanne muistuttaa Suomen autonomiaa Venäjän yhteydessä vv.1809-1917.
Voi olla, että tällainen johdanto viskin historiaan on turha, mutta joissakin kohdin se saattaa auttaa ymmärtämään reaktioita ja tapahtumia Skotlannissa.
Vielä muutama lisätieto:
Ennen reaaliunionia 1707 Englanti yritti kaikin keinoin estää viskin salakuljetuksen Skotlannista Englantiin.
Reaaliunionin synnyn jälkeen Skotlannin hallitsija oli Lontoossa ja siellä olevassa parlamentissa oli skoteilla pieni edustus. kuitenkin asiat ratkaistiin parlamentin enemmistön päätöksillä. Skotit jäivät aina jalkoihin. Tällä on merkitystä, sillä 1700-luvulla Englanti alkoi luoda maailmanlaajuista brittiläistä imperiumia, mikä nieli rahaa. Sen jälkeen tulivat Yhdysvaltojen sisällissota ja sodan Napoleonia vastaan. Englanti tarvitsi koko ajan verotuloja. Skotlannin rahakkain bisnes oli koko ajan viskin teko. Niinpä Englannin määräämät verot kohdistuivat Skotlannissa aina viskiin (ja maltaisiin). Skotit pitivät tätä Englannin puuttumisena skottien ”ikiaikaisiin” oikeuksiin. Niinpä viskin teko siirtyi 1700-luvun mittaan ylämaihin ja saarille, jonne englantilaisen virkavallan käsi ei yltänyt. Highland alkoi edustaa aitoskottilaista elämää, ja suurin osa kaikesta siitä, mitä tänään pidetään oikeana skottilaisena, tulee Highlandista. Myös maisemat!
Nyt itse aikajanaan ja tapahtumiin:
1494
Tänä vuonna Skotlannista löytyy ensimmäistä kertaa maininta maltaista/mallastuksesta. Tämä yksi lause on todella epämääräinen. Lausetta tulkitaan niin, että tuosta mäskimäärästä (ei tiedetä oliko kyse edes mäskistä) saataisiin noin 1500-1600 pullollista viskiä.
1506
Skotlannista löytyy varma maininta elämän vedestä, jota pidetään viskinä. Maininnassa kerrotaan, kuinka Skotlannin kuningas James (Jaakko) IV (1488-1513) vieraili Dundeessa ja kävi siellä parturissa. Hän oli niin tyytyväinen parturin toimintaan, että maksuksi hyvästä työstä kuningas määräsi annettavaksi omista varastoistaan parturille kunnon lastin viskiä (näitä kuninkaallisten varainhoitajien merkintöjä tulkitaan useammalla tavalla, myös niin, että kuningas hankki parturilta lastin viskiä oltuaan tyytyväinen saamaansa palveluun ja saatuaan tukanleikkuun ohessa maistaa parturin tekemää viskiä. Tämä jälkimäinen tulkinta lienee oikea). Keskiajan Euroopassa partureita oli pidetty ”puoskareina”, lääkärikuntaan kuuluvina mutta huonompina. Kuitenkin esim. Skotlannissa viinan tislaaminen oli juuri edellisenä vuonna (1505) annettu partureiden monopoliksi (luostareiden ulkopuolella!). Tämä monopoli kylläkin murtui muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Partureiden ”tieteellisiin” taitoihin tuossa vaiheessa kuitenkin uskottiin. He saivat Skotlannissa myydä tekemäänsä viinaa myös liikkeessään. Lastin tilaaminen parturilta vaikuttaa oikealta tulkinnalta.
1517
Tiedetään, että Brittein saarilla tähän vuoteen mennessä katoliset munkit luostareissaan olivat kehittäneet viskin teon jo kohtuullisen hyvälle tasolle. Kun uskonpuhdistus alkoi Saksassa vuonna 1517 (Luther, sitten Calvin ja Zwingli), Englannissa Henrik VIII ja hieman myöhemmin hänen tyttärensä Elisabeth sanoutuivat irti katolisesta kirkosta ja kehittelivät vähitellen anglikaanisen kirkon, joka oppisisällöltään laskettiin protestanttiseksi (=katolista kirkkoa protestoineet liikkeet). Luostarilaitos ja munkkijärjestöt lakkautettiin kaikissa protestanttisissa kirkoissa. Työttömiksi joutuneiden munkkien oli pakko keksiä itselleen jotakin toimeentuloa. Tiedetään, että iso osa munkeista ryhtyi yksityisyrittäjinä tislaamaan viskiä. Usein heistä tuli kapakoitsijoita. Heidän taitonsa levisivät vähitellen muillekin. Vasta tämän jälkeen laajamittaisempi viskin tislaus saattoi alkaa. Täytyy muistaa, että katolisen kirkon tiukat säännöt romutettiin täysin protestanttisissa maissa. Tässä vaiheessa ohran mallastus tunnettiin ja osattiin. Tosin Manner-Euroopassa väkevän viinan tislaus jatkui viinirypäleistä.
1527
Michael Puff von Schrickin kirja Verzeichnis der ausgeprannten Wasser käännettiin englanniksi (The Book of Distillation of the Waters of all Manner of Herbes). Tieto siitä, miten Elämän vettä tehdään, levisi myös ”tavallisille” ihmisille. Samana vuonna julkaistiin englanniksi myös Hieronymus Braunschweigin kirja tislauksesta. Viskibisnekseen tuli nyt muitakin kuin entisiä munkkeja ja partureita. Ilmeisesti laaja kotipolttokin alkoi - em. kirjojen ohjeet olivat erittäin selvät. Vuonna 1559 julkaistiin Englannissa kolmaskin viskin tislausta esittelevä ohjekirja.
1552
Kuningas Edward VI sääti lain, jonka mukaan kaikkien kapakoiden, jotka tislasivat ja myivät elämän vettä, oli hankittava lupa toimintaansa. Laki säädettiin juoppouden ja järjestyshäiriöiden ja sitä kautta lisääntyneiden sosiaalisten ongelmien vuoksi. Katolisen kirkon auktoriteetti oli tässäkin suhteessa romahtanut. Viskin teko siis lisääntyi nopeasti ainakin seuraavista syistä: sen säilyttämisessä ei ollut ongelmia, sen kuljettaminen oli halpaa ja sen maku koko ajan parani. Lisäksi sen myynti oli kapakoille tuottavaa.
Jo 1500-luvun puoliväliin mennessä viski oli saavuttanut Skotlannissa sellaisen ”kansallisjuoman” aseman, että sitä juotiin säännöllisesti murrosikäisestä kuolemaan asti. Viskistä tuli olennainen osa skotlantilaista elämänmuotoa. Suurimpana syynä tähän pidetään ankaraa ilmastoa erityisesti ylämaissa ja pohjoisilla ja läntisillä saarilla.
1577
Raphael Holinshedin ”Chronicles of England, Scotland and Ireland” julkaistiin. Siinä on ylittämätön viskin hyvien vaikutusten luettelo ja ylistys. Kirja oli menestys ja levisi ilmeisesti kaikkialle Brittein saarilla.
1579
Skotlannissa säädettiin ensimmäinen laki, joka koski viskin tislausta. Sisältöä en löytänyt.
1597
Skotlannin parlamentti kielsi (väliaikaisesti) ohran käytön viskin tislauksessa. Kaikki vilja oli käytettävä ruokana. Syynä olivat jo vähän aikaisemmin alkaneet pahat katovuodet.
1600
Hollantilaisen kauppaseuran purjehtijat huomasivat, että tislattu viini (viina, paloviina) säilyi paljon paremmin tammitynnyreissä, ja että makukin parani huomattavasti. Käytännössä näin keksittiin konjakki, jonka valmistuksessa em. havaintoja alettiin hyödyntää. Myös viski kuljetettiin tynnyreissä tislaamoista kapakoihin ja säilytettiin niissä. Oletetaan, että jossakin kapakassa olisi nurkkaan unohtunut viskitynnyri, ja kun se vuosien kuluttua löydettiin, todettiin viskin olevan paremman makuista ja vielä kauniimman väristä. Viskin vanhentaminen tammitynnyreissä alkoi siis joskus 1600-luvun alkupuolella. Vasta vuonna 1924 säädettiin laki, jonka mukaan viskiä on vanhennettava tammitynnyreissä vähintään kolmen vuoden ajan. Muuten juomaa ei saa nimittää viskiksi. Laki on voimassa edelleen.
1603
Skotlannin kuningas James (Jaakko) I alkoi säätää lakeja viinan käyttöä ja juoppoutta vastaan. Syynä olivat edellä mainitut pahat katovuodet, jotka lisäsivät nälänhätää ja kuolleisuutta, mutta eivät vähentäneet viskin valmistamista ja ryyppäämistä.
1608
Koska lait eivät tehonneet, Englannin (ja Skotlannin) parlamentti yritti vähentää viskin tislausta ja juontia verotuksella. Viskin verotusta kiristettiin moneen kertaan 1600-luvulla. Samaa alettiin tehdä Irlannissa. Bushmills aloitti viskin valmistuksen Irlannissa ja alkoi ensimmäisenä maksaa veroja. Jotenkin aloittamisen päivämääräkin tiedetään: 20. huhtikuuta 1608. Verojen maksamisen ansiosta tislaamon toimintaan ei puututtu eli se sai eräänlaisen lisenssin valmistaa viskiä. (Tämä on Bushmillsin itsensä esittämä versio tislaamon synnystä. Todennäköisesti se pitää paikkansa, vaikka nimi ei ollutkaan Bushmills; se ilmestyi yhtiörekisteriin vasta vuonna 1784. Nimi tulee Bush-joesta, jonka rannalla tislaamo oli ja josta se otti myös vetensä). Tästä Bushmillsin ”antautumisesta” eli verojen maksamisen aloittamisesta oli tislaamolle suurta hyötyä, sillä menetetyt verorahat se sai takaisin lisäämällä volyymia. Näin siitä tuli Brittein saarten ensimmäinen suuri teollinen tislaamo. Muut tislaamot jatkoivat laittomaksi muuttunutta verotonta salatislausta ja pakostakin pysyivät pieninä. Muitakin ”virallisia” tislaamoja tiettävästi oli, mutta kun veroja kiristettiin tulevina vuosina jatkuvasti, ne tipahtivat kyydistä yksityisen salapolton lisääntyessä. Miksi ostaa koko ajan kallistuvaa (verot pantiin hintaan) virallista viskiä? 1600-luvun lopun Brittein saarilla ei ”virallisia” eli veroa maksavia tislaamoita syntynyt. Salapolttoa harrastettiin sitäkin enemmän.
1614
Yksi Englannin varhaisimmista ”virallisista” viskitiedoista on tältä vuodelta. Banffshiren Gamriessa mies sai rangaistuksen murtautumisesta vieraaseen taloon. Murtautumisen syyksi mies oli kuulusteluissa kertonut halunneensa varastaa viskiä.
1618
Ensimmäinen tieto siitä, että Skotlannin Highlandissa on juotu viskiä hautajaisissa ja nimenomaan haudalla vainajan muistolle. Tästä tuli nopeasti tapa, jota ”viskipiireissä” harrastetaan edelleen.
1620-luku.
Ensimmäiset tiedot siitä, että Skotlannin Highlandin ”torpparit”, köyhät vuokraviljelijät, alkoivat maksaa maat omistaville rikkaille klaaneille maavuokraansa viskinä. Viski kävi siis rahasta. Näin on menetelty ainakin 1800-luvulle asti. Klaanit alkoivat syntyä noihin aikoihin, kun alettiin järjestäytyä englantilaisia vastaan.
1623
Ensimmäinen viskitislaamo alkoi toimia Manhattanilla (joidenkin lähteiden mukaan viskiä olisi Amerikassa alettu tislata vasta 1700-luvun lopulla).
1636
Englannissa on tiettävästi perustettu ensimmäinen viskintuottajien yhdistys.
1644
Skotlannissa viskin tislaus ja käyttö oli verotuksesta huolimatta saavuttanut sellaiset mitat, että Skotlannin parlamentti sääti viskille (maltaille eli myös oluelle) uuden kovan lisäveron (Excise Act). Suorastaan massiivinen salapoltto ja -kauppa alkoi heti. Väitetään, että salaa tislattu viski olisi ollut parempaakin kuin ”laillinen”, koska lailliset valmistajat joutuivat maksamaan kovia veroja myös raaka-aineista. Jostakin oli siis tingittävä laadun kustannuksella, muuten hinta olisi noussut liian korkeaksi. Vähän aikaisemmin samana vuonna Englannin kuningas Charles (Kaarle) I oli säätänyt viskille veron. Skottien oma parlamentti saikin lisäveroidean Englannista. Skotlannin parlamenttia hallitsivat syntyneet ylhäisöklaanit. Niinpä samalla kun tavallisen ”rupusakin” pikkutislaus pistettiin kovalle verolle, rikas yläluokka sai käytännössä haltuunsa viskin tislauksen. Vero oli sen suuruinen, ettei se rikkaan klaanin varoissa tuntunut. Tästä vuodesta alkanutta salatislausta harjoitti käytännössä Skotlannin syrjäseutujen köyhä väki. Massiiviseksi muuttunut salatislaus haittasi tietenkin ylhäisten klaanien bisneksiä ja vei verorahoja parlamentilta, jota klaanit hallitsivat. Alkoi siis yli 150 vuotta jatkunut viskin salatislaajien jahti (maanomistajien omat vuokraviljelijät saivat tietenkin tislata ja maksaa sillä maavuokransa). Tarinat siitä, kuinka virkavaltaa (omaa skottilaista) huiputettiin, ovat muuttuneet lähes kansalliseepokseksi.
1688
Ensimmäiset säännöt kerran ja kahdesti tislatulle viskille. Myöhemmin luokittelu alkoi näkyä myös verotuksessa.
1699
Kaikki ”viralliset” tiedot skottiviskistä tähän vuoteen asti ovat epämääräisiä tai niitä ei ole. Verolakeja oli kyllä tehty ja sitä kautta tiedetään paljon viskin historiasta. Samoin tietoa saadaan rikoslaista ja tuomioistuinlaitoksen toiminnasta. Mutta näihin aikoihin Skotlannissa alkoi muistiin merkitseminen, tilastointi ja asiakirjojen arkistointi. Tietoa alettiin kerätä ja säilyttää systemaattisesti. Ensimmäinen ”virallinen” arkistoitu merkintä skottiviskistä on siis tältä vuodelta. Skotlannin parlamentti antoi jonkinlaisen viskiasetuksen, jossa mainitaan myös yhden tislaamon nimi: Ferintosh. Toisten tietojen mukaan Ferintosh mainitaan ensimmäisenä siksi, että vuonna 1689 sitä tekevä tislaamo tuhoutui tulipalossa, jolloin sen omistaja vapautettiin viskiveroista. Tämä maininta olisi vuodelta 1690.
1707
Skotlanti liitettiin Englantiin (Union Act) ja Skotlannin oma parlamentti lakkautettiin. Epämääräinen henkilöunioni päättyi. Uusi Yhdistyneen Kuningaskunnan (United Kingdom) Lontoossa oleva parlamentti, johon skotit saivat valita edustajansa, sääti ensi töikseen Skotlannille uusia sietämättömän korkeita veroja (erityisesti viskin valmistevero) kiristääkseen otettaan Skotlannista ja nujertaakseen skottiklaanien vastarinnan. Maiden yhdistymisen vastustajia riitti, ja osa Englantia vastustavista ryhmistä oli katolisia, jotka eivät hyväksyneet anglikaanista kirkkoa. Tiedettiin, että Englannin vastaiset rajutkin esiintymiset saivat yleensä alkunsa viskihöyryissä pikkutunneilla. Verotuksen tarkoituksena oli saada Skotlanti ja Englannin ja Skotlannin välinen raja kontrollin alle. Englannissa ei myöskään haluttu, että skottiklaanit rikastuisivat viskin tuonnilla Englantiin. Skotlannissa osa väestöä piti englantilaisia vieraina valloittajina, jotka puhuivat eri kieltä, yrittivät hävittää skottien oman kielen (missä onnistuivatkin) ja yrittivät tukahduttaa aitoskottilaista elämäntapaa (=viskin juonti). Samaan aikaan verokontrollin toteuttamiseksi Englannin parlamentin toimesta perustettiin Skotlantiin erityiset viskiprikaatit, joiden tehtävänä oli taistelu salatislausta ja viskin salakuljetusta vastaan. Tästä taas alkoi skottien ilmeisesti jonkinlaisiin patrioottisiin sfääreihin kohonnut uhmakas salapoltto ja Englannin vastustaminen. Salaviskin teko siirtyi lopullisesti Ylämaan (Highland) kaukaisille, harvaan asutuille ja vaikeakulkuisille seuduille ja saarille. Tarinoita salatislauksesta ja –kaupasta lienee tuhansia.
Enimmäkseen salakuljettajat piilottelivat lukemattomissa notkelmissa, rotkoissa, laaksoissa (=glen). Paikalliset olot ja seudut tuntevina heitä ei saatu kiinni. Englantilainen virkavalta keksi maksaa viiden punnan palkkion sille, joka paljasti salatislaamon tai salakätkön sijainnin. Viisi puntaa oli tuohon aikaan iso raha. Tätä käyttivät itse salakuljettajat ja tislaajat hyväkseen. He pistivät johonkin pikkurotkoon huonokuntoisen käytöstä kohta poistettavan tynnyrin ja huonolaatuista viskiä ja paljastivat kätkön virkavallalle. Saamillaan rahoilla he hankkivat mm. uusia tislauslaitteita ja tynnyreitä.
1720-luvulta eteenpäin Englannin valtio lisäsi tuntuvasti massiivisia operaatioita salapolttajia ja salakuljettajia vastaan. Tämä johtui selvästä skottien uhman kasvusta. Useimmiten salatislaajat ja –kuljettajat pääsivät pakoon. Mutta kun Englanti koko ajan lisäsi viskiprikaatiensa miesvahvuutta, syntyi jopa 50 skottimiehen joukkioita, jotka aseistautuvat ja puolustivat ”ikiaikaisia” oikeuksiaan. Ruumiitakin tuli yhteenotoissa. Tämä joskus verinenkin taistelu jatkui keskeytymättä vuoteen 1823 asti.
1720-luvulta eteenpäin pohjoisemmat skottitislaamot vain painuivat maan alle. Väitetään, ettei Skotlannin tietyillä alueilla juurikaan ole kumpua, jonka sisällä ei olisi ollut syvälle kaivettua salaista tislaamoa. Koska maltaat kuivatettiin savua aiheuttavalla turpeella - muutahan ei ollut - kehiteltiin kaikenlaisia systeemejä kiinnijäämisen välttämiseksi. Useimmiten näistä maan alle kaivetuista tislaamoista vedettiin putki kaukanakin olevan oman kodin savupiippuun, ettei kummusta tuleva savu paljastaisi tislaamoa.
Koska pohjoisen skotit eivät pitäneet Englannin vallasta, eivät he myöskään kunnioittaneet vieraiden vallanpitäjien lakeja. Lakien rikkomisesta taisi tulla hyve. Esim. Skotlannin oma kirkkoministeri – Skotlannin episkopaalisella kirkolla oli jonkinlaista itsehallintoa - salli laittomasti tislattujen viskien säilyttämisen mm. kirkkojen viileissä kellareissa. Papit tulivat osaksi viskin salapolttoa ja –kuljetusta. Kuljetuksia hoideltiin mm. ruumisarkuissa - hautasaattueisiin eivät edes englantilaiset viranomaiset kajonneet. Viskin salakuljettajilla oli myös oma merkinantosysteemi. Kukkulalta toiselle tiedotettiin, jos viskin etsijät olivat liikkeellä. Vaikka valtavat määrät laitonta viskiä jäikin viranomaisten haaviin, suurin osa mm. Skotlannissa juodusta viskistä oli laittomasti valmistettua. Jälkikäteen arvioiden kovin kovalla kädellä eivät englantilaisesti ilmeisesti viskin salapolttoon puuttuneet, saivathan he takavarikoidun viskin eteenpäin myynnistä hyvät tulot. Tällainen eräänlainen kissa-hiiri-leikki jatkui vuoteen 1823 saakka.
1810-luvun lopulla ja 1820-luvun alussa takavarikoitiin Skotlannissa noin 14 000 tislauspannua vuosittain. Koska tislaus ei vähentynyt, on vähintään yhtä monta pannua aloittanut tislauksen joka vuosi.
Nykyisinkin monen skottiviskin nimi on gaelinkielinen ja tulee jostakin salapolttoon tai salakuljetukseen liittyvästä asiasta. Esim. laaksoa tarkoittava glen viittaa usein paikkaan, jossa laittoman viskin myyjät ja ostajat kohtasivat. Salakuljetuksesta nimensä saaneita skottiviskejä ovat mm. Glenlivet, Glenfiddich, Laphroaig, Lagavulin, Talisker, Dalwhinnie…
1723
Em. kehityksestä johtuen hyväksyttiin ns. valmistuslisenssilaki, joka teki tislauksen lailliseksi tietyin ehdoin. Ensimmäisenä skottitislaamona uuteen lakiin alistui ja lisenssiä haki Glenlivet (nykyinen Glenlivet on perustettu paljon myöhemmin).
1725
Kun maltaat – siis viski ja olut - aiottiin panna Skotlannissa uudelle kovalle verolle, aiheutti se Glasgowssa mellakan, suoranaisen kapinan Englantia vastaan. Kapinoita puhkesi tulevina vuosina eri puolilla Skotlantia. Tiettävästi ensimmäinen kiinnisaatu kapinajohtaja ja viskin salatislaaja hirtettiin vuonna 1736. Uusia kapinoita puhkesi säännöllisin väliajoin, mm. 1780-luvulla. Kapinoiden kukistamisissa tuli ruumiita.
1743
Glenmorangien tislaamo perustettiin Skotlantiin. Tislaamo haki virallisen lisenssin. Myös Glenfiddich alistui samaan tilanteeseen (myöhemmin Glenfiddich lopetti ja perustettiin uudelleen 1896). Samana vuonna lisenssillä toimivat ”viralliset” tislaamot saivat taas myydä viskiä kapakoihin, minkä kuningatar Anne oli kieltänyt noustuaan valtaistuimelle vuonna 1702. 1740-luvulla alettiin myös tietoisesti ”ostaa” Skotlannin yläluokkaa Englannin puolelle valtavalla taloudellisella tuella.
1749
Balblair aloitti tislauksen.
1750
Englannissa hyväksyttiin Gin Act ja aloitettiin massiivinen ginin tuotanto. Siitä yritettiin tehdä kilpailija skottiviskille ja siinä myös onnistuttiin. Kun vielä seuraavan vuonna hyväksyttiin toimia skottiviskin tuontia vastaan, ei sitä enää edes kannattanut tuoda Englantiin (salakuljetus tietysti jatkui). Viski alkoi jäädä skottien ja irlantilaisten juomaksi, ginistä alkoi tulla englantilaisten juoma.
1770
Bourbon-viskiä alettiin tehdä Amerikassa. Nimen antoi tislauspaikkakunta.
1772
Littlemill
1775
Glenturret (sm = single malt)
1777
Yksittäinen tilastotieto: Tänä vuonna (yksi niistä vuosista, jolloin Englanti teki tehoiskuja ja kartoitti viskitilannetta Skotlannissa) Edinburghin kaupungissa toimi kahdeksan virallista pientä tislaamoa, jotka siis maksoivat veroja Englannin valtiolle. Epävirallisia tislaamoita kaupungissa oli lähes 400. Jälkimmäinen luku olisi monikymmen- tai satakertainen, jos mukaan olisi otettu Highland ja saaret.
1779
Bowmore (sm)
Jameson
1785
Deanston (sm)
1786
Strathisla (sm). Englanti hyväksyi uuden lisenssin skottiviskien tekemiselle. Lisenssi saattoi eri Skotlannin alueet eriarvoiseen asemaan, mikä oli tarkoituskin. Rikastuva Lowland hyötyi, Highland kärsi. Epäoikeudenmukainen laki lisäsi taas räjähdysmäisesti salatislausta.
1789
Tobermory
1790
Baldlair (sm)
1790-luku
Kaupallinen tislaustoiminta alkoi Kanadassa (mm. Joseph Seagram ja Hiram Walker). Skotlannissa viskiveroja alettiin kaksinkertaistaa joka toinen vuosi, 1800-luvun alussa joka kolmas vuosi. Veron nousu mahdottomaksi sai aikaan sen, että kaikki Skotlannissa hyväksyivät salatislauksen. Lontoon hallitus alkoi miettiä uudenlaisia keinoja.
Ranskan vallankumous oli alkanut vuonna 1789, ja pian olivat alkaneet myös muiden valtioiden sodat Ranskaa vastaan. Jatkuvasti syntyi uusia liittokuntia entisten hävittyä sodissa. Napoleonin noustua valtaan alkoi hänen kunnianhimoinen Euroopan valloituksensa, jonka vastustamisessa Englanti näytteli ratkaisevaa osaa. Englannin hallituksella oli muutakin tekemistä kuin laittoman viskin valmistajien jahtaaminen Skotlannissa. Tämä ”vapaus” näkyi heti uusina tislaamoina (luettelo alla), jotka pian tulivat myös virallisiksi.
1794
Oban (sm), Ardbeg (sm)
1795
St Magdalene (?)
1796
Jake Beam ja Jim Beam aloittivat maissiviskin teon.
1798
Blair Athol (sm), Tobermory (sm), Glen Garioch (sm) (1797?), Highland Park (sm) (?)
1799
Ryhdyttiin myymään jäätä kapakoihin ja lisäämään sitä mm. viskipaukkuihin.
1800
Auchentoshan (sm), Chivas Regal (tämä nimi tuli paljon myöhemmin)
1803
Jääkuutioita opittiin tekemään, jääkuutiolaiteet ilmestyivät kapakoihin.
1807
Millburn
1810
Glenburgie (sm), Isle of Jura (sm)
1812
Royal Brackla (sm)
1815
Laphroaig (sm)
1815
Lagavulin (sm) (1816?)
1816
Teaninich (sm) (1817?),
1817
Bladnoch (sm) (1816?)
1818
Clynelish (sm) (1819?)
1820
Myös maissiviskiä alettiin ikäännyttää tammitynnyreissä. Johnnie Walkeria alettiin tehdä. North Port. Englannin parlamentti aloitti kolmisen vuotta kestäneen keskustelun Skotlannin ”viskiongelman” ratkaisemiseksi.
1823
Vihdoin realismi ja järki voittivat. Englannin ylähuoneen jäsen Duke of Gordon ehdotti ”Excise Act”-lakia, joka äänestyksellä hyväksyttiin. Viskiä sai vapaasti tehdä, kunhan maksoi vuosittain 10 punnan lisenssimaksun. Pieneen omaan käyttöön tarkoitettuun kotipolttoon ei edes puututtu. Jo muutenkin laillinen Glenlivet lunasti ensimmäisenä lisenssin. Viskiin liittyviä veroja alennettiin tuntuvasti. Edellisinä vuosina ja vuosikymmeninä salassa aloittaneet tislaamot alkoivat maksaa lisenssimaksuja ja muuttua laillisiksi. Samaan aikaan uudet keksinnöt viskin valmistuksessa mahdollistivat siirtymisen teolliseen tuotantoon ja uusia tislaamoita perustettiin seuraavina vuosina runsaasti. Alkoi skottiviskin kulta-aika, joka pienin keskeytyksin jatkuu edelleen. Lisenssejä myönnettiin kaikille halukkaille laittoman viskin tekijöille. Näin kaikista edellä mainituista noin sadan vuoden aikana aloittaneista tislaamoista tuli nopeasti ”virallisia”. Noin kymmenessä vuodessa viskin salapoltto oli loppunut lähes täysin, ainakin joksikin ajaksi.
Viskin suosio nousi, koska sitä oli nyt saatavilla joka paikassa. Pian alkaneet ja koko 1800-luvun loppupuolen jatkuneet rypälesatojen tuhot (erityisesti 1870-80-luvuilla, aiheuttajana viinikirva - phylloxera) Euroopassa (Ranskassa) romahduttivat viinin, konjakin ja brandyn tuotannon. Vanhat varastot loppuivat nopeasti. Viskille avautuivat hyvät markkinat. Tämä oli yksi syy sekoiteviskienkin lisääntymiseen. Pienet tislaamot nimittäin pysyivät mukana laajentuneilla markkinoilla hankkimalla viskieriä sieltä sun täältä ja sekoittamalla niistä tiettyä yhtä merkkiä. Jyväviskitkin yleistyivät. Mallasviskien tekijät yrittivät kyllä estää jyväviskeiltä viski-sanan käytön, mutta he hävisivät vuonna 1909.
Irlannissa kehitys oli toisen laista. Pitkin 1700-lukua viskin tislaus oli kasvanut niin, että vuonna 1779 oli jo 1100 lisenssin omistavaa tislaamoa ja laittomien lukumäärää ei edes tiedetä. Arvioidaan niitä olleen kolmin- tai nelinkertainen määrä laillisiin verrattuna. Ja kun vuonna 1834 Skotlannista löydettiin 692 laitonta tislaamoa, löydettiin Irlannista hieman yli 8000. Ei ihme, että Irlannin lailliset tislaamot vaativat kovia rangaistuksia laittomille. Irlannissa tislaamot siis olivat pieniä. Niinpä irlantilaiset viskit tipahtivat 1800-luvulla kelkasta pienen volyymin vuoksi ja skottiviskit alkoivat vallata myös Irlantia. Yksi syy Irlannin putoamiseen oli, etteivät irlantilaiset vielä tuolloin hyväksyneet sekoiteviskejä, vaikka niiden teko olikin irlantilainen keksintö. Keksijä Coffey oli joutunut myymään patentin Skotlantiin.
Myös verotus haittasi irkkuviskien levittämistä. Irkkuviskien laatukin alkoi huonontua skottiviskeihin verrattuna. Vastaava verotuksen järkeistäminen, mikä muutti viskin tuotannon suurtuotannoksi, tehtiin Irlannissa vasta vuonna 1880.
1823
Auchentoshan (sm)
1824
Glenlivet (sm) (oli ollut aikaisemmin olemassa, mutta sitten lopettanut), Cardhu (sm), Macallan (sm), Miltonduff (sm), Mortlach (sm) (1823?), Old Fettercairn (sm), Balmenach (sm), Banff
1825
Ben Nevis (sm), Edradour (sm), Glencadam, Glenury Royal, Port Ellen, Linkwood (sm) (1821?)
1826
Glendronach (sm), Old Pulteney (sm), Aberlour (sm), Benrinnes (sm), Royal Lochnagar (sm). Jatkuvaprosessinen tislaus kehitetään ja patentoidaan.
1827
Ballantine
1828
Springbank (sm)
1830
Talisker (sm). Tähän vuoteen asti kaikki viski Brittein saarilla oli mallasviskiä. Uudenlainen tislausmenetelmä (Coffey Still) patentoitiin tänä vuonna. Menetelmä oli parannus pari vuotta aikaisemmin kehiteltyyn menetelmään. Viljaviskit (ruis, vehnä) eli jyväviskit ilmestyivät ja niitä alettiin sekoittaa perinteiseen mallasviskiin makueron poistamiseksi. Nykyisen määritelmän mukaiset sekoiteviskit olivat syntyneet. Tässä uudessa tislausmenetelmässä käytettiin mallastamattomia jyviä ja jatkuvaa prosessia.
Ensimmäinen erä niitä ilmestyi markkinoille ilmeisesti vuonna 1853. Aluksi näiltä juomilta yritettiin evätä viski-nimitys, mutta siinä ei onnistuttu.
1831
Glen Scotia (sm), Glenugie (?)
1833
Glengoyne (sm)
1835
Benrinnes
1836
Glenfarclas (sm)
1837
Glenkinchie (sm)
1838
Dalmore (sm) (1839?), Inverleven, Glen Ord (sm). Englannissa kiellettiin viinan myynti alle 16 vuotiaille.
1839
Glen Grant (sm) (1840?), Rosebank (1840?), Dailuaine (sm) (löytyy useita perustamisvuosia)
1841
James Chivas aloitti viskibisneksen.
1843
Glenmorangie (sm)
1845
Royal Lochnagar
1846
Caol Ila (sm), Glen Albyn, Dewar´s (John Dewar) aloitti ilmeisesti ensimmäisenä sekoiteviskien teon. Hän alkoi sekoittaa mallas- ja jyväviskejä yrittäen sekoittamalla löytää parempia makuja. Vasta 1853 ensimmäiset sekoiteviskit ilmestyvät myyntiin. 1850-luvulla mallasviskien tuottajat järjestäytyvät taisteluun jyväviskin tuottajia vastaan.
1851
Dailuaine (sm) (1852?)
1857
Seagram
1865
Johnnie Walkerin poika Alexander alkoi tuottaa Skotlannissa sekoiteviskejä, ensimmäinen oli nimeltään Old Highland. Firman tulevissakin viskeissä esiintyy Ylämaa.
1866
Jack Daniel´s
1869
Cragganmore (sm)
1872
Inchgower (sm) (1871?). Skotlannin Glasgow´ssa poliisi teki ratsian 30 kapakkaan. Vain kahdessa myytiin laillista viskiä. Salapolttoa siis harrastettiin edelleen.
1874
The North of Scotland Malt Distillers Assosiation perustettiin. Suurimpana syynä lienee se, että vuodesta 1870 lähtien Ranskan viinisadot olivat tuhoutuneet ja konjakit, brandyt ja viinit alkoivat Ranskassa huveta. Skottiviskille näytti aukeavan loistavat markkinat. Rahan haistavat skotit ymmärsivät suunnitella yhteisiä markkinointioperaatioita mahdollisimman suuren hyödyn saamiseksi. Nopeasti perustettiin myös suuri joukko uusia tislaamoita. Alla seuraavat tislaamot (1870-luvun puolivälistä 1890-luvun loppuun) on siis perustettu lähinnä Ranskan rypäletuhojen ja niiden avaamien uusien markkinoiden vuoksi.
1875
Glenglassaugh
1876
Glenlossie (sm)
1878
Glenrothes (sm). Irlannissa kiellettiin viinan myynti sunnuntaisin.
1881
Bruichladdich (sm), Glen Spey (ei tarkkaa vuosilukua).
1882
Vat 69
1883
Bunnahabhain (sm) (1881?)
1884
Black & White, Queen Anne
1885
Scapa (sm)
1886
Glenfiddich (sm)
1891
Craigellachie (sm), Strathmill
1892
Balvenie (sm), Glenmhor
1893
Knochdhu, anCnoch (sm)
1894
Longmorn (sm), Convalmore, Rob Royta alettiin sekoittaa.
1895
Drumguish, Speyside
1896
Dalwhinnie (sm) (1897?), Aberfeldy (sm), Aultmore (sm), Dufftown (sm), Tamdhu (sm) (1897?)
1897
Caperdonich (1898?), Glendullan (sm) (1896?), Glen Moray (sm), Glentauchers (sm) (1898?), Speyburn (sm), Tomatin (sm), Imperial (sm), Coleburn (1896?), Glenesk
1898
Ardmore (sm), Benromach (sm), Dalwhinnie, Glen Elgin (sm), Benriach (sm), Dallas Dhu (1899?), Knockando (sm). Dewar´s blended Scotch Whisky teki maailman ensimmäisen mainosfilmin viskistään (elokuva oli ”keksitty” kolme vuotta aikaisemmin). Mainospätkän tekijä oli kuuluisaksi tuleva ohjaa Porter. Viskibuumi alkoi hiipua ja jokunen suurempikin panimo koki konkurssin.
1906
Englannissa alkoi suuri prosessi asiasta ”Mitä viski on?”. Royal Commission sai riidan ratkaistavakseen. Vuonna 1908 se päätti, jyväviskit ja sekoiteviskit ovat myös viskejä.
1915
Perustettiin Central Liquor Control Board, joka päätti, että viskiä on kypsytettävä tammitynnyreissä ainakin kaksi vuotta. Hieman myöhemmin aika nostettiin kolmeen vuoteen. Sama sääntö on edelleen voimassa.
1920-luku
Yhdysvaltojen kieltolaki (1920-1932) lisäsi huimasti viskin tuotantoa Skotlannissa. Skotit haistoivat taas paikan tehdä rahaa. Valtava salakuljetus Amerikkaan alkoi. Toinen syy tuon ajan skottiviskien suosioon oli muun USA:ssa salassa myytävän ”viskin” surkea laatu – pimeille markkinoille ilmestyi kaikenlaisia kammottavia litkuja viskin nimellä. Hyvät skottiviskit alkoivat erottua muista juomista.
1926
Kaikki Skotlannin mallasviskien tuottajat liittyivät samaan liittoon. Tämä näkyy edelleen esim. mainonnassa ja erityisesti netissä.
1939
Toinen maailmansota alkoi. Viskin tuotanto romahti markkinoiden romahtaessa. Jyväviskien teko loppui hetkeksi kokonaan. Vaikka sota päättyi vuonna 1945, jatkui viskituotannon lama vielä monta vuotta.
1949
Tullibardine
1950-luvun puoliväli.
Skotlannissa tapahtui valtavia tislaamoiden omistajien vaihdoksia. Myös maailman johtoon nousseet amerikkalaiset liikemiehet ilmestyivät skottitislaamojen omistajiksi. Amerikkalaisomistajat myös rakennuttivat uusia tislaamoja. Amerikkalaisten (ja kanadalaisten) osuus skottiviskien tuotannossa lisääntyi erityisesti 1970-luvulta lähtien. Firmat suurenivat ja suurenevat edelleen ja yhdellä omistajalla saattaa olla runsaasti tislaamoita ja kymmeniä viskimerkkejä, jotka ennen olivat itsenäisiä. Viskibisnes alkoi elpyä, vanhat tislaamot alkoivat taas tislata ja uusiakin tislaamoja perustettiin (luettelo alla).
1957
Glen Keith (sm), Lochside, Kinclaith
1958
Tormore (sm)
1962
Macduff, Drumguish (sm), Glen Deveron (sm)
1964
Tomintoul (sm)
1965
Ben Wyvis, Loch Lomond, Glen Flagler, Inchmurrin (sm)
1966
Tamnavulin, Ladyburn
1967
Glenallaghie
1971
Mannochmore (sm)
1973
Braeval/ Braes of Glenlivet
1974
Auchroisk, Singleton (sm)
1975
Allt a´Bhaine, Pittyvaigh
Tästä eteenpäin viskin käyttö etenkin nuorison keskuudessa väheni tuntuvasti. Tilalle tulivat kirkkaat viinat (esim. kossu), lonkerot, keskikaljat yms. Uusia tislaamoita ei syntynyt pysähtyneen kysynnän vuoksi. Kun 1990-luvulla taas löydettiin viskit, erityisesti skottilaiset single maltit, on viskin suosio kasvanut tasaisesti ja voimakkaasti kaikkialla maailmassa. Uusia tislaamoita on perustettu ja perustetaan koko ajan, ja 2000-luvulla viskiä tehdään yhä useammassa maassa.
1990
Kininvie
1995
Arran (sm)
Erinomaista mallasviskiä tehdään nykyisin myös Suomessa!!!
Eri lähteistä koonnut
Kauko Kemppinen
Kemin seudun viskin ystävät
